Siitä onkin taas tosi kauan, kun olen viimeksi jaksanut blogia päivittää ja kaikenlaista on sattunut ja tapahtunut.

Vihdoin, 14.1.2010 pääsin käsileikkaukseen, vasemman käden hermokanava leikattiin.  Pääsin peruutuspaikalle ja vaikka tieto siitä tuli todella nopealla aikataululla, myös työnantajalleni kävi, että sinne leikkaukseen menen, joten vasen käteni on nyt jotakuinkin kunnossa.

En tajunnutkaan, kuinka valtavasti tuo käsi vaikuttaa mun yöuniin, koska pari viikkoa leikkauksen jälkeen olen ollut todella virkeä, kun olen saanut NUKKUA kunnolla.  Vähän tuo oikea käsi vielä vaivaa, mutta sekin operoidaan tänä keväänä, joten sitten olenkin kuin uusi

Onneksi sain myös hevosille ja talliin apuja ensimmäisiksi päiviksi, SUURI kiitos siitä kaikille, jotka pääsivät auttamaan

Vähän takapakkia paranemiseen tuli, kun päivä tikkien poiston jälkeen liukastuin koiran kuseen sisällä (Sani pe..le!) ja kaaduin ja tietysti otin vastaan tuolla leikatulla kädellä ja haava repesi osittain auki ja koko kämmen turposi… Lääkäri jatkoi sairaslomaani kahdesta viikosta vielä viikolla tämän takia.

Pakkasien (ja käden) takia on ratsastamiset jääneet todella vähille tänä talvena, mua ei yksinkertaisesti vaan kiinnosta mennä palelemaan hevosen selkään.  Topparatsastushousut, jotka tilasin Englannista, on kyllä olleet hyvät, ei jäädy reidet eikä polvet, joten eilen kävin Lindalla kentällä pyörimässä reilun tunnin, pakkasta kun ei ollut kuin -17 astetta lähtiessä, takasin tullessa tosin jo -21.  Satunnaisesti olen muutenkin käynyt hevosen selässä, satulavyön kiristäminen ja kavioiden putsaaminen on vielä aika vaikeaa.

Sairaslomalle piti saada jotain viihdykettä ja päätin sitten, että meidän huonejärjestystä muutetaan ihan totaalisesti!  Kivahan se on tällaisia tehdä yksikätisenä

Nyt järjestys on se, että meidän makari on yläkerrassa, joka ennen oli Mikin huone ja todella vähällä käytöllä.  Työhuoneesta (entinen Kitin huone) tuli sitten samalla vierashuone, tämä projekti on vielä hieman vaiheessa.  Meidän vanhasta makarista tuli olohuone, tämäkin on vielä vaiheessa.  Ja tuvasta, joka oli ennen sekä keittiö että olkkari, tuli sitten pelkästään tupakeittiö.  Ja tämäkin on vielä vaiheessa…

No, miksi kaikki on sitten vielä vaiheessa?  No, kun ei tämä järjestyksen muutos olekaan vain sitä, että kannetaan huonekalut huoneesta toiseen…  Ensin tilasin sähkömiehet vaihtamaan tuvan vanhan sähkökaapin uuteen.  Ja kun sähkärit tulivat, totesivat, että pitää vanhat, metalliset johdot myös vaihtaa tuvasta ja eteisestä.  Samalla sitten jaettiin sähköjä uudelleen useammalle sulakkeelle jne. (Lasku reilusti yli 2000 e!)

Tuvan vanha, kiinteä komero, joka toimi siivouskaappina, piti purkaa pois.  Eikä ollut ihan helppo nakki, siinä kun oli kunnolla 2x4:lla koolatut ja ISOILLA nauloilla naulatut seinät ja lattia.  Eli kun purimme komeron, piti lattiakin purkaa ja tehdä siihen kohtaan uusi lattia.  Listoja piti purkaa lattiasta ja katosta ja maalata kattoa ja seiniä…

Kun nämä oli tehty, piti meidän entisessä makarissa olevat kaapit (6 kpl) siirtää tupaan ja 3:a niistä piti kaventaa 4 cm.

Vielä pitäisi tuvasta siirtää toinen sohva pois, toinen on jo siirretty uuteen olkkariin.

Koska meillä ei ole kirjahyllyä, päätimme, että eteisessä oleva ISO Bilnäsin kaappi on jatkossa meidän kirjahylly uudessa olkkarissa ja ko. kaappi ei ole mikään helppo ja kevyt siirrettävä.  Ja kun ko. kaappi siirrettiin pois, pitää ko. paikka eteisestä nyt sitten paneloida, kuten on koko muukin eteinen paneloitu.  Ja eteistäkin piti paikkamaalata, koska vanhat johdot vaihdettiin uusiin ja seiniin jäi maalaamattomia ”rantuja” vanhoista johdoista.

Työhuone/vierashuone on vaiheessa, koska täältä pitää saada yksi pöytä pois ja piano pitää siirtää toiseen paikkaan ja tietokoneet ym. järjestellä kirjahyllyn virkaa ennen tehneille hyllyköille jne.

Uuteen olohuoneeseen pitää vielä laittaa verhokiskot ja –lauta ja ommella verhot.  Kävin ostamassa meille myös uudet nojatuolit, joita odotellaan.  Mattokin olisi kiva saada olkkariin, yksi mieleinen löytyikin, mutta on aika kallis, 139 e, enkä sitä kyllä raaski ostaa.

Ja kaiken tämän keskellä TV:kin piti viedä huoltoon, kun siitä äarit ”valuivat”.  Kuntoon ei TV tullut mutta saimme uuden tilalle, onneksi.  Kerrankin kalliista vakuutuksesta oli iloa, maksoin uudesta TV:stä 29 euron omavastuun.

Eipä tarvitse taas seuraavaan kymmeneen vuoteen näin isoja mullistuksia tehdä, on se ihan varma.  Monta viikkoa on mennyt ja edelleen kaikki on vaiheessa…

Joulun vietimme kotona.  Kiti ja vävy-M tulivat illalla meille, söimme hyvin ja availimme lahjoja ja vaaan olimme rauhassa.

Uusi vuosi meni ihanasti Pekko-pojan ja M-miniän kanssa meillä!  Että Pekko on IHANA, mummelin mussukkainen!!!  Toivotaan, että saadaan tämä ”remppa” pian valmiiksi ja Pekko pääsee taas mummelin luo viikonlopun viettoon.

Pekko onkin niin iso poika, että oli tuossa reilun 3 kk:n iässä saman kokoinen, mitä isänsä oli 6 kk:n iässä ja tätinsä 10 kk:n iässä! Ja pelkällä tissi-maidolla.  Nyt maistuu jo pottu sekä porkkana ja kaikenlaiset hedelmä-mössöt.

Ja sitten ajatuksia asioista:

Tallihommista ja hevosten hoidosta: Olen saanut käsityksen, että olen monen mielestä nipottaja ja tiukkapipo tallihommissa ja hevosten hoidossa, kun vaadin, että kaikki tehdään KUNNOLLA ja hyvin ja tarkasti.  Nyt kun taas on tullut mediassa esille tapaus hevosten huonosta kohtelusta, olen sitä mieltä, että pienempi paha taatusti on se, että vaadin kaikilta, jotka hommia meidän tallissa ja hevosten kanssa tekee, että tehdään kaikki kunnolla kuin se, että ko. hommat jäisi  tekemättä…  Mielummin nipottaja kuin että hevoset voivat huonosti!

Vaihdevuodet!  Todella tervetullut kausi mun elämässä!  Mutta miksi kaiken pitää naisen elämässä olla niin vaikeaa?  On menkat, pahimmillaan monen päivän kamalat tuskat, on odotusaika, joka voi olla myös todella vaikea, on synnytys, joka ei varmaan koskaan ole HELPPO ja sitten nämä vaihdevuodet vielä.  Eikö sitä vaan voisi ruveta olemaan liian vanha saamaan lapsia ja se siitä, mutta ei.  Kun hormoni-tasapaino heittää härän pyllyä ja pukkilaukkaa, olo on huippu ja seuraavassa hetkessä maailma on niin synkkä ja ahdistava paikka… Ei jaksa eikä kykene, eikä halua yhtään mitään.  Mä vähät välitän kuumista aalloista ym. fyysisistä oireista mutta tämä psyykkinen puoli on todella perseestä!

No, kävin hakemassa apua TK:n lääkäriltä, joka ei kuitenkaan uskaltanut mitään hormonikorvaushoitoa määrätä mun migreenin takia!  Olin jo ihan taivaassa, kun mietin, että nyt elämä taas tasaantuu ja tuntuu elämisen arvoiseltakin mutta ei.  Onneksi sain sentään maksusitoumuksen erikoislääkärille.  Toivon hartaasti käden kyynärpäitä myöten ristissä, että hän USKALTAA hormonia määrätä, muuten elämästä ei tule kyllä mitään.  Eikä kyse ole pelkästään minusta vaan Nuuska-raukasta myös, joka joutuu kestämään näitä mielialanvaihteluita =(

Ja ihan vaan ihmissuhteista: Miksi joidenkin ihmisten ajatteleminenkin saa aikaan ihan fyysisesti pahan olon?  Mulla on muutama sellainen ihminen, joiden ajattelemistakin yritän välttää, mutta joskus ko. henkilöt tavalla tai toisella putkahtaa mun elämään.  Nyt esim. yksi entinen ystäväni, jota pidin oikeasti YSTÄVÄNÄ.  Ja sitten, kun tuli vaikeaa, hän kertakaikkisesti käänsi selkänsä minulle tyyliin ”Yrität vain jotenkin hyötyä minusta!”  Hitto, että se oli niin loukkaavaa, etten kerta kaikkiaan voi edes kuvitella enää pitäväni häneen yhteyttä millään lailla.  Ja mekin olimme ystäviä lähes 20 vuotta… Tosin, loppuaikana minulle tuli tunne, että hän piti minuun yhteyttä VAIN silloin, kun tarvitsi apuani jossain. Ehkäpä tämä entinen ystäväni luuli, että yritän hänestä jotenkin ”hyötyä”, koska hänen ystävyytensä minua kohtaan oli jo muuttunut ”hyötymis-suhteeksi”… Mene ja tiedä.
Toisaalta surettaa ja toisaalta olen vieläkin vihainen ja loukkaantunut…

Onneksi on olemassa niitä OIKEITA ystäviä, jotka TIETÄVÄT, että olen heidän ystävänsä ilman hyötymistarkoitusta

Sitten on niitä ihmisiä, joilta ei koskaan saa kuin ”negatiivista energiaa”… ne ”ystävyys” suhteet ovat hyvin raskaita.  Haluaisin antaa tukea ja myötäelää mutta jos toisella ei ole koskaan mitään positiivista sanottavaa yhtään mistään…  Joskus käy niin, etten edes viitsi vastata puhelimeen, jos tällainen ”ystävä” soittaa.  Ja sitten itsellä on vähän morkkis, jos ei ole vastannut ja jaksanut kuunnella sitä ainaista valitusta kaikista ja kaikesta.

Ja taas kerran kiitos niistä ystävistä, joiden kanssa voin jakaa sekä ilot että surut!  Joiden puolesta voin aidosti olla iloinen ja surullinen! Ja toisaalta hekin iloitsevat minun iloista ja surevat minun suruja, aidosti!

Entäs sitten ne, jotka eivät näe mitään positiivista esim. minun hevosissa tai koirissa tai lapsissa!  Ei ole mitään hyvää sanottavaa koskaan… Voi miten loukkaava se on!  Nämä ihmiset eivät varmaan itsekään tajua, miten pahalta tuntuu, jos he löytävät vain vikoja; ”kovasuinen ratsastaa”, lihava, ikäloppu koira, joka pitäisi lopettaa, ”huijari”, saamaton lapsi jne. Nämä ihmiset voisivat jättää mielipiteensä ihan omikseen ja miettiä, miltä heistä itsestään tuntuisi, jos heidän läheisiään aina vaan arvosteltaisiin ja solvattaisiin.  Katsokaas, oli ne omat hevoset, koirat tai lapset ihan millaisia vaan, niin ne on MULLE rakkaita ja tärkeitä!

Ja edelleen saan olla kiitollinen niistä ystävistä, jotka eivät ainakaan sano ääneen näitä loukkauksia

No, marmatus sikseen ja nokka kohti kevättä ja positiivisia asioita, vai mitä!