2.3.2009 maanantai
Loma on ohi, ei järin kamalasti tehnyt mieli töihin.  Toimistolle piti lähteä, koska pidimme palaveria työterveyslääkärin kanssa.  Postien ym. hallinnollisten asioiden kanssa meni päivä aika nopeaan… Mistä saisi motivaatiota töihin?

4.3.2009 keskiviikko
Koirat olivat aamulla (kuten joka aamu, kun teen töitä kotoa käsin) ulkona keskenään peuhaamassa.  Välillä kävin ikkunasta kurkkaamassa, että kaikki on ok, eli koirat OVAT pihassa.
Kerran taas ikkunasta kurkatessani huomasin, että Fannilla on joku musta mytty suussa.  Menin ulos tarkistamaan, mikä… Se oli TASKU!  Siis sellaiseta työhaalarista tai ”timpurin liivistä” tms. jossa on sellaisia roikkuvia taskuja.Yllättynyt
Tukka nousi pystyyn, kun aloin miettiä kaikkia vaihtoehtoja, MISTÄ ja MITEN koirat olivat taskun löytäneet.  Kävi mielessä kaikkea väliltä, ”joku on jättänyt työvaatteensa roikkumaan johonkin puunoksaan ja koirat ovat käyneet ko. vaatteen repimässä ja tuoneet ”saaliin” kotiin” -> ”koirat ovat löytäneet ruumiin metsästä, jonka päältä ovat ko. taskun repineet…”Tukittu
Yritin soittaa N:lle töihin, olisiko hänellä mitään käsitystä, mistä ihmeestä tasku on peräisin, mutta N. ei ehtinyt puhumaan.  Niinpä siinä sitten tunnin verran mielikuvitus laukkasi.
Lopulta N. soitti ja osasikin kertoa, mistä tasku on peräisin, onneksi Nolostunut.  Kyseessä ei ollut ruumis eikä mitään muutakaan karmivaa.  Edellisenä iltana auto ajoi ojaan pihatiemme risteyksessä.  Ko. auton omistajalta oli tippunut tavaraita autosta ulos, mm. joku tälläinen tasku.  Ko. riekale oli jäänyt siihen tielle.  Nuuska taas tiesi asian, koska kävi traktorilla vetämässä auton pois ojasta.
Huh helpotusta… Tälläinen vilkas mielikuvitus ei kyllä ole aina kovin hyvä asia =(

5.3.2009 torstai
Toimistolla taas töissä.  Jutut ystäväni A:n kanssa olivat kuin perjantaina, tupakkakin lensi pitkin pihaa, kun demonstroin, kuinka finniä puristetaan ja nauroimme niin, että pissa meinasi mennä housuun.Kieli ulkona
Kävin myös tt-lääkärin kanssa taas palaverissa.  Tällä kertaa vastaanotolla samassa suuressa rakennuskompleksissa, missä meidän toimisto sijaitsee.  Olin tietysti ihan varma, että pääsen sinne sisä kautta käytäviä pitkin.  No, aika pitkälle pääsin, kunnes oli eksyksissä ja kahden lukitun oven välissä, josta en päässyt sitten enää mihinkään suuntaan.
Onneksi joku nuori nainen hoksasi minut ja päästi pinteestä sekä neuvoi, missä ko. vastaanotto sijaitseee.  Pidin viisaampana kiertää vastaanotolle ulko kautta.  Myöhästyin 10 minuuttia.Itku

Mikä ihmisiä vaivaa nykyään, miksi pahansuopuus vaan näyttäisi lisääntyvän.  Tänään sain taas kaksi hyvää esimerkkiä asiasta:

1) Ystäväni R. koirineen on joutunut mustamaalauksen kohteeksi.  Hänen koiriensa väitetään käyneen toisten koirien kimppuun, viimeksi toko-kentällä.  Kouluttaja oli nähnyt, ettei tälläistä tilannetta ole ollut, mutta mitä se auttaa, kun perättömiä väitteitä levitellään jopa netissä.

2)Ystäväpariskunta S ja J. olivat aamu palalla, kun poliiisiauto kaartoi pihaan.  Naapurustossa yksi porukka oli tehnyt ilmoituksen, että ystäväni ovat käyneet edellisenä yönä varastamassa heidän autoistaan polttoaineet!  Siis HÄH?

Nämä jutut ovat tosi sairaita, SAIRAITA!!! 

6.3.2009 perjantai
Tyttäreni K käytti tänään Sämpy-bulliaan ell:llä…
Kaikki alkoi viime syksynä.  Sämpylä palasi kotiin (K:n luo) synnytyksen, kohtutulehduksen ja kohdunpoiston jälkeen.  Pari päivää kotiintulon jälkeen piti ekan kerran käydä ell:n luona; Sämpylän silmät, korvat, tassut ja iho olivat tosi tulehtuneet ja se repi ja raapi itseään kuin hullu.Otsan rypistys
Ell määräsi silloin pitkän ab-kuurin, korva- ja silmätippoja sekä allergiaruokaa.  Ja Sämpy tulikin niillä ihan ok kuntoon.  Siitä lähtien se on syönyt ell:ltä saatavaa (kallista!) allergiaruokaa.
Tämän vuoden puolella K on alkanut kokeilla sille muita ruokia hyvin varovasti ell-ruuan mukana.  Kaikista ruuista on jossain vaiheessa alkanut iho kutiamaan ja on palattu taas pelkkään allergia-ruokaan.  Ja nyt, noin viikko sitten, vaikka kokeilussa ei edes ollut mitään uutta juuri sillä hetkellä, ihottuma ”roihahti” taas täydellä voimalla…
Sämpy raukka, se oli niin kipeä, että se vain murjotti Itku
Ell sanoi tänään, että ehkäpä allergia ei johdukaan ruuasta vaan jostain muusta.  Sai hoidoksi lääkeshampoota (en tiedä, minkä nimistä) sekä voidetta ihottuma-alueisiin.  Toivotaan, että niillä ihottuma taas helpottaa.  Ja jos ei helpota, otetaan Sämpystä allergiatestit ja ktasotaan sitten, mitä tehdään.
K:n kanssa päätimme, että ruokana pysyy kuitenkin, edelleen, ell:n allergiaruoka, emme ota sitä riskiä, että tilanne vielä pahenee.  Voihan olla, että Sämpy on allerginen sekä ruualle että myös jollekin muulle.
Tässä kuva Sämpystä ennen allergia-ongelmia, makailemassa meidän sohvalla.

Onneksi on perjantai, olen niin väsynyt taas…Töiden jälkeen nukuin 1,5 h, K ja ystävämme L kävivät siivoamassa tallin ja liikuttamassa Capun ja Venlan.  Ja A-tyttönen hoiteli illalla poneja ja teki kanssani iltatallin.