24.8.2009  Maanantai

  Aamulla heräsin julmettuun päänsärkyyn mutta toimistolle vaan piti lähteä.  Kotona en kamalasti uskaltanut lääkitä, mutta toimistolle päästyä sitten lääkitsin ja päänsärky laantui jomotukseksi.

Illalla poimin mustaherukoita sangollisen ja kävin liikuttamassa Lindan kevyesti.  Kiti ja Mikakin kävivät herukanpoiminnassa.

  Samalla kun liikutin Lindaa, Kiti ratsastutti vävy-Mikaa ja Nuuskaa Bonessalla   Mika onkin sinnikäs, ei antanut millään periksi vaikka kääntäminen ja samalla ravissa pysyminen oli todella hankala juttu.  Nuuskalla homma meinasi mennä ihan nauramiseksi.

 

25.8.2009 Tiistai

  Taas herätys päänsärkyyn, oli tuskaa nousta ylös… Lääkityksen jälkeen päänsärky taas hellitti jomotukseksi.

  Töiden jälkeen keräilin vielä puoli sangollista herukoita, jotka mehustin eilisten marjojen mukana.  Illemmalla kävin ratsastamassa Venlan, Kiti ja Capu oli mukana.

  L:n mukaan Venlalla ei ole jarruja, vaikka käytössä oli pelhamit.  Tätä minun on kyllä todella vaikea uskoa ja siksi laitoin Venlalle pelhamit.

  Vai ei ole jarruja!!! Vähänkin kovempaa kuin teki pidätteen, oli hyvä, ettei Venla istunut!  Se hyvä pelhameissa olympia-kuolaimeen verrattuna on, että pelhamit ei ”rullaa” Venlan turpaa ryntäisiin ja Venla oli muutenkin rennompi pelhameilla kuin olympioilla, mutta kyllä minä mieluiten ratsastan Venlaa niillä varsinivelillä, joita sillä normaalisti käytän.

  En kyllä keksi mitään muuta selitystä L:n jarruongelmaan Venlan kanssa kuin sen, että L on kaiken kaikkiaan liikaa kädellä kiinni ja sehän saa Venlassa aikaan sen, että se ”juoksee karkuun” kättä.

 

26.8.2009 Keskiviikko

  Taas herätys päänsärkyyn!  Nyt tuli jo mieleen, että lähden sairaalaan tippaan, että tämä kierre loppuu.  Normaaliin lääkityksen lisäksi laitoin mobilaattia ohimoille, niskaan ja takaraivoon (ihanaa laittaa hiusten sekaan).  No, lääkityksen jälkeen hellitti särky taas jomotukseksi.

  Töiden jälkeen keräsin taas sangollisen mustaherukoita ja illalla kävin ratsastamassa Lindalla kentällä.  Laitoin Lindalle hackamoret ihan kokeilumielellä, josko se pelaisi kielensä kanssa vähemmän.  Ja kyllä toimi Linda hienosti!  Oli oikea unelmaratsastus, Linda oli niin kevyt, toimi melkein kuin ajatuksesta, jopa siirtymiset käyntiin ja pysähdykset, oli rento, ei hössöttänyt jne.

  Voltit ym. kaarevat uratkin alkaa onnistua helposti, kun otin neuvosta vaarin, tämä toimii siis sekä Venlalla että Lindalla, joiden kanssa olen tätä kokeillut: Kirjassa ”Pennejä taivaasta…” oli vinkki, jossa neuvottiin kuvittelemaan silmät tuonne alavatsaan.  Ja kun lähtee kaatamaan, ”katsoo” näillä silmillä sinne, mihin on menossa ja kas, hevonenhan kääntyy juuri sinne ilman suurempia ohjasapuja.

  Toisen hyvän neuvon sain siirtymiseen alaspäin:  Anna painon tippua alas kohti maata, samalla hengitä syvään ulos ja pidä käsi paikallaan ja kas, hevonen siirtyy raviin, käyntiin tai seis.  Ja tämäkin oikeasti toimii, testasin siis sekä Venlan että Lindan kanssa.

  Suosittelen kaikille tätä kirjaa, itse olen ainakin nyt saanut siitä paljon juttuja omaan ratsastukseeni, jotka todella helpottavat ja auttavat.

 

27.8.2009 Torstai

  Hiphei, päätä ei särkenyt  Mutta heräsin myöhässä, puhelimesta oli akku loppunut yöllä ja herätys ei toiminut, heräsin vasta klo 7:50.

  Illalla kävin Kassun kanssa toko-kurssilla, edistyneempien ryhmässä.  Oli tarkoitus mennä Fannin kanssa aloittelijoiden ryhmään, mutta Fanni oli jotenkin nitkauttanut jalkansa ja pomppi kolmella jalalla, joten se kanssa jouduin jättämään ko. kurssin väliin.

  Kassun kanssa olikin kivaa, kun, kiitos Kassun entisen omistajan, se osasikin kaikkea niin hyvin.  Emme kerinneet harjoitella kuin luoksetuloa ja seuraamista, jotka, kuten mainitsin, onnistui Kassulta hienosti.  Muut kurssilla olevat, joille toko on jo tuttua, sanoivatkin, että koirahan toimii upeasti, kunhan ohjaaja vielä oppisi

 

28.8.2009 Perjantai

Iltapäivällä Suonenjoella hiitillä Lindan kanssa.  Kerrankin Linda otti rauhallisesti tallissa ennen lähtöä eikä häslännyt, hikoillut ja tärissyt ja näin ollen olikin radalla tosi paineissa.  Hyvin tamma taas ravasi.  Kasvattajat S ja V ovat nyt sitä mieltä, että ensimmäiseen starttiin mennään lähiaikoina.

 

29-30.8.2009 Lauantai ja Sunnuntai

   Viikonloppu meni uutta talvitarhaa rakentaessa.  Enää jäi puuttumaan portti, jonkaVävy-M on luvannut tehdä sekä hiekkojen levitys.  Samalla kertaa, kun rakensimme tarhaa, uusin hieman pihattotarhan lankoja ja kernejä.

  Lauantaina Kiti ja Vävy-M lähtivät juhlimaan ja toivat Sämpylä-koiran meille hoitoon.  Sämpy touhuili meidän kanssa pihalla sekä lauantaina että sunnuntaina monta tuntia ja olikin sitten kotiin päästyään tosi väsynyt.

 

  Syksy vaan armotta painaa päälle ja niin monta asiaa on vielä tekemättä, että alkaa stressi painaa.  Capun kopin lattia on edelleen kesken, varustehuoneen uudelleen järjestäminen on kesken, pihaton ovien uusiminen on tekemättä jne.  Vaikka olen olevinaan koko kesän tehnyt kaikkea…

 

Sain jonkun ihme eko-herätyksen ja tilasin netin kautta pesupähkinöitä, sappisaippuaa ja jotain ekologista valkaisuainetta.  Eko-satsi tuli keskiviikkona ja alkoi kova pyykinpesurumba!  Olin kyllä aika kyyninen pähkinöiden suhteen, että noinkohan toimivat mutta yllätys, yllätys, kyllä ne toimivat!  Ihan on tullut puhdasta pyykkiä ja mikä parasta, tummissa pyykeissä ei näy niitä valkoisia pesuainejäämä-raitoja, joita niihin on tähän saakka jäänyt, vaikka kuinka on huuteluohjelmaa pyörittänyt normaalin huuhtelun lisäksi!  Eli, suosittelen.  Ja luulen, että halvemmaksikin tulee pyykinpesu pähkinöillä, kun ei tarvii erikseen huuhteluaineita ostaa ja tuo kilon satsi pähkinöitä, jonka tilasin, riittää meidänkin käytössä todella pitkään.