2.2.2009: Maanantai:
Kun heräsin, kuulin tuvasta ihan mieletöntä kuorsaamista.  Laitoin valot tupaan ja totesin, että siellähän kuorsaa poikani M ja Kassu kilpaa!  Voi kamala sitä jyrinää…
M tuli sunnuntai-iltana korjaamaan autonsa pakoputkea ja oli sitten jäänyt yöksi.

Tänään on mun syntymäpäivä.  Täytän 25 v. kuten viimekin vuonna ja sitä edellisenä ja sitä edellisenä…
Syntymäpäivät on tylsiä.  Ajatus vanhenemisesta iskee päin näköä, vaikka sitä ei haluaisi ajatella.  Ei mua rypyt haittaa (ylipaino kyllä vähän haittaa), mutta mihin sitä on laittanut kaikki menneet vuodet?  Onko saanut tehdä sitä, mistä on haaveillut, mitä sitä enää TÄSSÄ IÄSSÄ voi ja jaksaa tehdä?  Onko jo liian myöhäistä toteuttaa unelmiaan?
No, totuuden nimissä oli tässä syntymäpäivässä jotain hyvääkin;  M-anoppi oli tehnyt täytekakun, jonka kanssa hän ja M-”appiukko” tulivat kylään kera ihanien punaisten ruusujen, N:lta sain lahjaksi kovasti toivomani lintukirjan, K:lta ja Vävy-M:lta kukan, siskoltani kääretortun (jonka söimme jo päivällä...Ai mistähän johtuu ylipaino???) ja monelta ihanalta ihmiseltä onniteluja Nolostunut


1.2.2009 Sunnutai:
Siivoaminen on pe…stä!  Jos mulla olisi varaa, palkkaisin meille siivoojan.  En edes kehtaa kertoa, milloin olen viimeksi siivonnut mutta tänään se oli IHAN PAKKO tehdä.  Ja tämän pienen mökin siivoamiseen meni monta tuntia.
Mun mielestä kaikki kotihommat on ikäviä, imurointi, lattianpesu, tiskaaminen, pölyjen pyyhkiminen…Niin turhaa hommaa, kun kohta joudut tekemään sen taas uudelleen ja uudelleen ja uudelleen…
Entäs ruuan laitto?  Joka päivä pitäisi saada joku ahaa-elämys, ettei olisi samaa ruokaa, kuin edellisenä päivänä tai toissa päivänä.  Valmisruuat kävisi mulle oikein hyvin ja jos totta puhutaan, niitä onkin nyt syöty aika paljon, kun lapset on muuttaneet pois kotoa ja ollaan kahdestaan N:n kanssa.

Iltapäivällä käytiin tyttäreni K:n kanssa pellolla paarustamassa Lindan ja Capun kanssa.  Minua vähän jännitti, mutta Lindahan käyttäytyi tosi hyvin, mitä ei taas Capusta voi sanoa.  Aluksi K ja Capu kulki edellä, mutta K:n piti potkia sitä eteenpäin, kun vauhti hiipui ja hiipui ja lopulta, kun olimme tulossa pellolle, Capu päätti kokonaan lopettaa kävelemisen, joten menin Lindan kanssa edelle.  Sitten, kun Capu tuli perässä, sen piti hyppiä pystyyn ja muutenkin sikailla.
Kuinkahan kauan menee, että sitä oppii luottamaan hevoseensa?  Kuinka kauan meni, että opin luottamaan Bonessaan tai Venlaan?  Kun en yhtään muista…

Tänään, kuten melkein joka päivä, katselin, kun Fanni ja Kassu telmivät ulkona.  Tänään leikkivät jääkokkareilla.  Vuorotellen juoksivat toisiaan karkuun jääkokkare suussa, just se toisella oleva kokkare olisi pitänyt saada.  Fannilla kyllä aina välillä palaa hihat, kun ei se pysy Kassun vauhdissa mukana.  Olisipa taas ollut kamera tai viedokamera.

Mamman mussukat Fanni ja Kassu 1.2.2009 illalla, kun on riehuttu pitkään ulkona.