Kuukausi on vierähätänyt viime päivityksestä, nyt on aika kertoilla ”top 15” kuukauden ajalta. 

 

1) 7.10.2009 Syntyi tähän maailmaan maailman ihanin ja suloisin poika, ”Pekko”  ja minusta tuli mummeli/mymmeli ja Nuuskasta Nuukki   Sairaalassa kävin Miniä-M:a ja vauvaa katsomassa heti seuraavana päivänä, vauva oli NIIN ihana.  Valitettavasti hän joutui heti syntymän jälkeen teholle tarkkailuun, koska hänen hengityksensä rahisi.  Onneksi mitään vakavaa ei Pekko-vauvasta löytynyt, eli kaikki on hyvin!

2) 2.11.2009 Aloitin työt täysipäiväisenä (vaan ei ehkä täysipäisenä).  Ensimmäisen viikon jälkeen jo tuntuu raskaalta ja olen ihan poikki

3) 14.10.2009 Aamulla talliin mennessä Linda oli ähkyssä .  Koko päivä meni asian kanssa hätäillessä, ell kävi kaksi kertaa ja lopuksi illalla, noin klo 20.00 tilanne alkoi laueta, kun Nuuska kävelytti Lindaa tallia ympäri ainakin 50 kertaa.  Onneksi tästä selvittiin säihkähdyksellä ja eläinlääkärilaskuilla (n. 300 e)

4) 15.10.2009 Kävin katsomassa Pekkoa heidän kotonaan, enkä olisi millään malttanut lähteä pois, olisin voinut istua siellä vaikka koko illan ihan Pekko-poika sylissäni.

5) 21.10.2009 Linda sai terveen paperit klinikalta, vain pienenpieni muutos näkyi vasemman jalan kehäluun ulkoreunassa.  Ei vaikuta käyttöön.  Hoidoksi kevytpliisteri-kuuri 5 päivää.

6) 21.10.2009 Kun tulin klinikkareissulta kotiin, huomasin, että Fanni ei varaa lainkaan vasempaan takajalkaan.  Eläinlääkärireissuhan siitä tuli

7) 23.10.2009 Eläinlääkäri totesi, että Fannin ristiside on poikki ja jalka pitää leikata.

8) 23.10.2009 Samalla, kun käytin Fannia eläinlääkärissä oli myös Kassun kontrolli ja nyt näyttäisi siltä, että poika alkaa olla ok.  Eihän tässä olekaan mennyt kuin puoli 4 kuukautta hoitaessa ja rahaakin on palanut aika iso summa.  Luojalle kiitos vakuutuksesta!

9) 25.10.2009 Pekko-poika tuli meille kylään ensimmäistä kertaa vanhempiensa Mikin ja miniä-M:n kanssa.  Ja nyt sitten sylittelin pikkuista Pekkoa koko päivän.  Äidilleen luovutin hänet vain vaipanvaihtoon ja syömään

10) 25.10.2009 Nuuska sairastui sika-flunssan, asia varmistettiin kokeilla.

11) 27.10.2009 Fannin jalka leikattiin.  Kaikki sujuui hyvin, toivotaan, että jalasta tulee entistä ehompi.

12) 30.10.2009 Pliistrauskuurin seurauksena Lindan jalkaan tuli imppari.  Taas hälytettiin ell paikalle, kipulääke- ja antibiottikuurihan siitä seurasi ja ISO lasku

13)  1.11.2009 Sani, e.bullityttö saapui Unkarista!  On hän niin suloinen, nätti ja reipas. Fannin kanssa hän ystävystyi heti, samoin Brandin kanssa.  Kassu suhtautuu Saniin vielä hieman varauksellisesti, vaikka ovatkin jo vähän leikkineet keskenään.

14) 2.11.2009 Capu muutti ratsuttaja-L:n talliin ja Kiti teitysti mukana   Ei mulla Capua niinkään ikävä ole, mutta Kitin apu tallihommissa on ollut korvaamaton.  Nyt pyöritän tätä ruljanssia yksin…

15) 3.11.2009 Osteopaatti Tiina Kataja kävi hoitamassa Lindan ja Venlan.  Molemmat saivat mielestäni avun jäykkyyteen ja vinouteen