Olen pistänyt merkille, että elämässä tulee kaksi samanlaista tapahtumaa aina peräkkäin, aika hassua.  Muutama esimerkki:

  Kaksi ystävääni kertoi muutama viikko sitten, peräkkäisinä päivinä, odottavansa vauvaa.  Onneksi olkoon heille.

  Minulle kerrottiin kahdesta tosi ikävästä työpaikkakiusaamis-jutusta.  Molemmissa esimies/pomo kiusaa työntekijää henkisesti

  Kahdelle ystävälleni on tapahtunut tapaturma niin, että luita on murtunut.  Toisella murtui nilkka ja toisella olkapää.  Pikaista paranemista molemmille.

  Sanotaan, että kolmas kerta toden sanoo, mutta kahden viimeisen kohdalla en kyllä toivo saavani tietää sitä kolmatta…

 

Kassusta: Viimeisimmän antibioottikuurin aloituksen jälkeen (sekä kortisonin jakamisen joka päivälle, 10mg/päivä) on Kassu alkanut vihdoin, ekan kerran alkukesän jälkeen, saada lisää massaa kroppaan ja meidän antamat järkyttävän kokoiset ruoka-annokset alkavat tuottaa tulosta.  Nyt alkaa Kassun päivät myös kulua enimmäkseen Fannin kanssa leikkiessä pihalla, joka on myös todella kiva juttu.  Ehkä ollaan jo voiton puolella…

 

14.9.2009 Maanantai

  Jyväskylän ravireissun jälkeen joku kytkin mun elimistössä jäi off-asentoon, en ole nimittäin virkeää päivää sen reissun jälkeen tääs nähnyt.  Olen niin kuoleman väsynyt koko ajan, ettei mikään uni riitä.  Ärsyttävää ja rasittavaa…

  Töiden jälkeen päätin vihdoin siivota uunin tauksen.  Yllättävän vähän siellä oli paskaa; yksi muumioitunut nakki, muutama ranskalainen, roiskeita ja pölyä.  Höyrypesurilla peseminen oli suorastaan kuin leikkiä, ei tarvinnut junssätä rystyset verillä ja puhdasta tuli.

  Linda pääsi rauhalliselle ja pitkälle maastolenkille Bonessan sekä raouvaratsastajien S ja S kanssa.

Illalla Nuuska ja Vävy-M ajoivat pihaan 8 paalia heinää ja edelliset piti maksaa   Ja siihenhän meni sitten aika monta sataa euroa.

  Illalla madotin Kitin kanssa koko kavioeläinporukan.

 

15.9.2009 Tiistai

  Venla on ollut lomalla 2 viikkoa ja tänään kiipesin sitten sen selkään.  Varmuuden vuoksi laitoin sille pelhamit suuhun.  Olihan se vähän ”sätky”, otti muutamat lähdöt, näki muka mörköjä kentän ulkopuolella, mutta kaikenkaikkiaan ratsastus onnistui todella hyvin.

 

16.9.2009 Keskiviikko

  Aamupäivällä rokotettiin Bonessa ja Linda.  Bonessan seuraava rokotus onkin kuukauden päästä, Lindalla sitten puolenvuoden päästä.

  Töiden jälkeen pääsin sitten pihan kimppuun.  Koska en omista viidakkoveistä, otin aseeksi järeän polttomoottoritrimmerin.  Eipä olisi pari viikkoa sitten tarvinnut Kitin kanssa käydä sieniä etsimässä, kun niitä kasvaa kamalat määrät omassa pihassa.  Niinpä sitten tein pihamaalle heinä-sienimuhennosta (jossa vähän koirankakkaa mausteena), tervetuloa maistelemaan   Nuuska pääsi haravoimaan ko. tuotokset ja karräämään ne kompostiin.  Monen tunnin uurastuksen jälkeen oli pakko lopettaa, kun tuli pimeää.  Yli puolet pihasta on kuitenkin vielä odottamassa raivaamista.

 

17.9.2009  Torstai

  Aamulla C1E-inssi, tällä kertaa liikenneosio, jota viimeksi en päässyt edes aloittamaan.  Ajo onnistui ihan kivasti, arvioina oli H:ta ja K:ta.  Ei ehkä olisi ensimmäisen inssin tutkinnonvastaanottaja antanut minulle sosiaalisista taidoista K:ta, kuten tämä antoi.

  Nyt kortissa, tai siis siinä paperilapussa, joka tekee ajokortin virkaa muutaman viikon, komeilee ABeC1EC

  Töiden jälkeen jatkoin pihan trimmeröintiä.  Tällä kertaa nurmi-sieni-koirankakka-sotkuun voitiin lisätä myös sammakonpalasia. Pari kertaa kun sain koirankakkaa naamaan ja silmille, aloin miettiä jonkinlaisen naamarin hankkimista.

  Parin tunnin urakoinnin jälkeen olin saanut talon päädyt ja osan takapihaa trimmeröityä…Välillä piti ihan miettiä, mistä päin lähestyn viidakkoa, jotta homma onnistuisi.

 

18.9.2009 Perjantai

  Nuuska lähti aamulla ennen klo 06:00 kohti pohjoista, moottoripyörällä, viikonlopuksi retkeilemään.  Pakkasta oli -0,2 astetta.

Töiden jälkeen lähdimme Kitin kanssa Hamulaan Wanhan Koulun tallille maalaamaan seuran uusia puomeja ensi viikon kisoja varten. Me ja JN saimme 26 puomia siihen pisteeseen, että sunnuntain maalaustalkoissa ne saadaan sitten valmiiksi.

 

19.9.2009 Lauantai

  Kengittäjä-A tuli puolelta päivin kengittämään Bonessan ja vuolemaan Mitjan kaviot.  Minä ja Kiti lähdimme samoihin aikoihin hakemaan kummityttö-K:n ja hänen poninsa meille tunnille.

  Kevällä lastausapuna jouduimme käyttämään liinoja, nyt riitti, että olimme Kitin kanssa liinan kanssa ponin takana.

  Kyllä oli hevoset pörhäkkänä, kun vieras poni tuli ulos kopista pihassa.

  Tunti sujui oikein hienosti, kävimme läpi ihan perusratsastusta ja sitten myös muutama hyppy.  Jo tämän yhden tunnin aikana tapahtui parannusta hurjasti   Kivaa pitää sellaisille ihmisille tunteja, jotka todella tekevät, kuten heitä neuvoo.

  Itsekin kävin ponin selässä kokeilemassa, Kiti teki sillä muutaman hypyn.  Ihan mukava poni ratsastaa, herkkä edestä mutta aika tunnoton pohkeelle.

  Seuraavaksi sitten kuskasimme ponin ja K:n kotiinsa, tällä kertaa lastauksessa ei tarvittu edes liinaa.

  Tämä poni onkin aika vekkuli tapaus kuljettaa.  Se yrittää kopissa mennä puomien alle; meille tullessa sen lautasten päälle oli hiertynyt läntti siitä, kun oli ängännyt takapuomin alle.  Ja kun paluumatkalle laitoimme sen kiinni niin, ettei päässyt peruuttamaan taaksepäin, oli yrittänyt etupuomin alle niin, että päästä oli vuorostaan hiertynyt parista paikasta karvat pois.

  Seuraavaksi värjäsin Kiti-blondin hiukset osittain ruskealla.  Ja siinä hommassa väri loppui kesken ja hiuksista tuli harmaat ja raidalliset

    Illalla kävin ystäväni A:n toimistolla tekemässä päivitystä koneelle, joka ei sitten onnistunut, kun en päässyt verkkoon.

 

20.9.2009 Sunnuntai

  Aamun tallinsiivouksen jälkeen lähdimme puominmaalaustalkoisiin.  Talkoisiin ei tullut kuin muutama ihminen meidän lisäksi, yllätys

  Tallin ratsastuksenopettaja oli sairastunut ja pidin siinä puomien maalauksen lomassa myös yhden tunnin   Hassua pitää tuntia hevosilla, joita ei tunne ollenkaan, ratsastajille, joita ei tunne yhtään sen paremmin. Toivottavasti ratsastajat eivät olleet tuntiin kovin pettyneitä.

  Kotona kävin vain pyörähtämässä ja lähdin uudelleen yrittämään päivitystä A:n toimistolle ja nyt se uusin ohjein onnistuikin.

  Sitten taas kiireesti kotiin, ratsastajatytöt A ja R tulivat, tällä kertaa A ei ratsastanut vaan piti R:lle ja Mitjalle tunnin.  Tytötö olivatkin sitten kaverina tekemässä iltatallin.