Tässä kirjoituksessa minun piti kertoa niistä iloisista ja hyvistä asioista, joita meille on sattunut mutta se nyt sitten ei olekaan mahdollista, elämä tuntuu nyt meitä koettelevan ihan tosissaan.

Kerron ensin vähän taustaa:

Isäni vaimo, Aira, sairastui Alzheimerin tautiin vuosia sitten. Mitä huonommaksi Airan tilanne meni, sitä masentuneempi isäni oli ja sitä enemmän hän ”korjasi” asiaa viinalla. Aira kuoli keväällä 2011. Ja silloin isäni juominen karkasi käsistä ihan totaalisesti.

Isä soitteli melkein joka päivä, milloin enemmän milloin vähemmän kännissä. Milloin hän oli tekemässä itsemurhaa, milloin haukkui kaikki sukulaiset, myös esimerkiksi minun ja siskoni lapset, syyllisti minua ja siskoani hänen huonosta elämästään jne. Yritin täältä 360 km:n päästä auttaa, puhuin hänelle kymmeniä kertoja siitä, että eikö hän voisi hakea ammattiapua, hän on masentunut ja juoppo. Vaan hän ei omasta mielestään apua tarvinnut, koska hän ei ollut masentunut eikä ainakaan juoppo

Omasta mielestään hän tarvitsi vain hyvän ihmisen vierelleen, sillä asiat korjaantuisivat. Jossain vaiheessa isäni löysikin oikein mukavan naisen mutta eihän ne asiat siitä korjaantuneet, hän yritti asettaa tätä naista Airan muottiin, joi ja oli muutenkin typerä, kukapa täysijärkinen ihminen tällaista olisi kestänyt, joten nainen jätti isän.

Jossain vaiheessa isä löysi paikallisesta kuppilasta itselleen uuden naisen ja hän muutti isälle alivuokralaiseksi. Arvata saattaa, millainen ihminen oli kyseessä, paikallisen kuppilan kanta-asiakas, jolla oli mm. edunvalvoja.

Isän tilannehan ei ainakaan parantunut tästä, ko. naisen, M.K:n kanssa oli hyvä jatkaa ryyppäämistä, nyt oli ainakin kaveri, joka ei siihen puuttunut, päinvastoin.

Puhelut jatkuivat minulle ja siskolleni. Milloin isä oli tekemässä itsemurhaa, edelleen, milloin kaikki olikin hyvin ja tämä M.K. oli aivan ihana kodin hengetär! Koskaan ei voinut tietää, mitä puhelu toisi tullessaan muuta kuin varman vitutuksen. On todella raskasta kuulla ja huomata, kuinka läheinen ja rakas ihminen menee syöksykierteellä kohti helvettiä.

Syksyn aikana isä ehti loukata itsensä milloin minkäkin laisissa ”onnettomuuksissa” ja sairaalareissujakin tuntui olevan vähintään kerran viikossa. Tikkejä laitettiin milloin minnekin, syynähän oli aina se, että hän oli pudonnut sängystä.

Oli myös joku omituinen selkkaus, jossa isä oli heilunut aseen kanssa jossain pusikossa… Palomiehetkin kävivät jossain vaiheessa…

Ajokorttikin otettiin pois väliaikaisesti.

Ei auttanut minun tai siskoni puheet, eikä kenenkään muunkaan läheisen, ei kiristys eikä järkipuhe… ei mikään…

Aloin jo kauan sitten tekemään niin, että jos isä soitti klo 20 jälkeen, en vastannut puhelimeen, koska en jaksanut enkä halunnut kuunnella kännisiä lässytyksiä. Toisinaan vastaaja oli täynnä viestejä, raivoavan känniläisen jorinoita, syytöksiä, uhkailuja, vedätyksiä ym.

18.11.2011 Perjantai-ilta.

Olin tekemässä iltatallia, kun puhelin soi. Katosin, että puhelu tulee isän numerosta enkä vastannut. Heti perään puheli soi uudelleen ja annoin sen mennä vastaajaan. Kolmas puhelu tuli heti tämän perään enkä vastannut siihenkään mutta kuuntelin viestin vastaajasta. Siinä kuului naisen itkuinen ääni ja jotain epämääräistä sönkötystä, josta en saanut selvää. Nyt sitten päätin soittaa isälle, koska viesti oli ollut niin omituinen.

Puhelimeen vastasi M.K. Itkun sekaisella äänellä sanoi, että isä on kuollut!!! Siis mitä? Kysyin, ovatko ambulanssimiehet paikalla, kyllä olivat, samoin poliisi, mutta kukaan ei suostunut puhumaan kanssani. Joten en siis tiennyt mitään muuta kuin se, että isä on kuollut.

Soittelin siskolleni sekä muille sukulaisille, siskoni soitti pojalleen T:lle, joka asuu myös Hyvinkäällä ja hän lähti isän talolle katsomaan, saisiko hän jotain tietoja. Lopulta, jossain vaiheessa, tuntien päästä asia tosiaan varmistui, isä oli kuollut epäselvissä olosuhteissa.

T. otti mukaansa isän koiran, Lunan ja lähti kotiinsa ja me siskoni kanssa mietimme täällä Kuopiossa, mitä ihmettä meidän pitää tehdä.

Päätimme, että minä lähden Hyvinkäälle mahdollisimman pian. Lähinnä pelkona oli se, että tämä vuokralainen M.K, keksisi esim. tyhjentää isän talon tms. Ja pitihän muutenkin asioita ruveta hoitamaan, isällä oli kuitenkin 3 yritystä, joiden asioita ei voinut jättää kovin pitkäksi aikaa oman onnensa nojaan.

Lauantain olin aivan mielettömässä migreenissä, yritin siinä sitten hoitaa asioita siihen pisteeseen, että pääsisin lähtemään sunnuntaina Hyvinkäälle. Soitin myös esimiehelleni, jolta pyysin, että voisin pitää lomaviikon ja se kävi.

Sunnuntaiaamuna ajoin Hyvinkäälle, menin isän luo ja aloin selvitellä papereita. Onneksi sain asua ihanien T:n, H:n ja M:n luona koko sen ajan, jonka Hyvinkäällä olin, eikä tarvinnut isän talossa M.K:n kanssa majailla.

Ensimmäiseksi tein kirjallisesti vuokrasopimuksen purkuilmoituksen M.K:lle ja hänen edunvalvojalleen. Netistä katsoin, että hänellä on 14 vrk aikaa lähteä.

Maanantaina menin sitten pankkiin, jossa selvisi, että yhdellä yrityksellä oli keskeneräisiä asioita, jotka piti hoitaa mahdollisimman nopeasti. Ko. yrityksen hallitus antoi minulle valtakirjan hoitaa asioita ja niinpä tein mm. 3:t asuntokaupat sen viikon aikana, kaupat oli sovittu jo isän eläessä. Voi, kun ne kaikki rahat olisivat MINUN, mitä näistä kaupoista tuli vaan eihän ne ole vaan yrityksen

Viikon aikana sain hankittua perukirjoittajan, siirrettyä yritysten kirjanpidot ym. juoksevat asiat kirjanpitofirmalle ja paljon muita asioita. Kuinkahan monta valtakirjaa on viikon sisällä tullut allekirjoitettua?  Ja muutenkin, on ihan käsittämätöntä, kuinka paljon on asioita, joita pitää selvittää ja hoitaa, varsinkin, kun nuo yrityksetkin ovat tuossa mukana.

Siskoni selvitti hautajaisjärjestelyt. Isähän ei halunnut hautajaisia vaan hän halusi, että hänet tuhkataan ja vain viedään Airan viereen ja kunnioitamme isän tahtoa, hautajaisia ei vietetä, eikä muistotilaisuutta tms.

Vaikeinta oli miettiä isän koiran, Lunan, kohtalo. T. perheineen ei voinut Lunaa pitää, koska se ei oikein tullut toimeen heidän ihanan pojan, M:n kanssa. M. on vasta pieni, eikä välttämättä tajua, milloin ei ole viisasta esim. koskea koiraa… H ja T joutuivat olemaan siis ”silmät selässäkin” silloin, kun Luna oli heillä.

Luna, 9 v. skotlannin terrieri narttu… Luin Lunan papereita ja niistä selvisi mm. että syksyllä leikattu syöpä oli todennäköisesti jo levinnyt ja sen elinikä ei tulisi olemaan kuin maksimillaan muutaman kuukauden. Soitin myös Lunaa hoitaneelle eläinlääkärille ja hän vahvisti tiedon, ennuste ei ollut hyvä.

Raskain mielin vein Lunan viimeiselle matkalleen torstaina =(  Silloin oli ensimmäinen kerta, kun itku meinasi tulla ihan väkisin… Mutta minäpä olenkin kova muija enkä itke!  Enkä ole tähän päivään mennessä itkenyt pisaraakaan.

Voitte kuvitella, millainen puristus ihmisen sisällä voi olla, kun kaikki suru ja ahdistus on sisällä, eikä tule ulos =( Vielä ovat itkut itkemättä ruunien kohtalosta, anopin kuolemasta, isän kuolemasta, Lunan lopetuksesta… Saa nähdä, mitä tästä seuraa… Kun saisinkin purettua nämä pahat mielet ja ahdistukset jotenkin tai ehkä olen kohta suljetulla osastolla.

Viikon aikana Hyvinkäällä iltaisin katsoin elokuvia ja neuloin 3 ja puoli sukkaa, sitten loppuivat langat. H:n ja T:n kotona en saanut tehdä mitään hyödyllistä =) Salaa joskus purin ja täytin tiskikonetta… Iltaisin nukkumaan menin vasta, kun olin varma, että uni tulee edes hetkeksi. Ja kun laiton silmät kiinni, näin isäni makaamassa eteisen lattialla henkitoreissaan, vaikka todellisuudessahan en häntä nähnyt, mielikuvitusta siis. Ja öisin heräsin vähän väliä siihen, että raavin itseäni! Ihan ihme juttuja.

Kotiin ajelin vihdoin lauantai-iltana. Olipa ihanaa olla kotona! Ja maanantaina kävin sitten hakemassa sairaslomaa, niin sekaisin on mieleni ja pääni, kaikki asiat sikin sokin, nukkuakaan en ole oikein osannut, enkä syödä.

Parasta, kun tulin kotiin, oli se, että ihana Pekko oli vastassa mummelia! Mikään ei voi tuntua niin ihanalta kuin hänen hymyn näkeminen ja halaus!

Maanantaina kyllä yritin tehdä töitä mutta asiat eivät tahdo oikein mennä jakeluun, oli hirveän vaikea keskittyä työasioihin kun päässä pyörii isän kuolemaan ja kaikkiin siihen liittyviin käytännön asioihin liittyviä juttuja.

Hyvinkään viikolla söin varmaankin 2 kg suklaata ja hyvä niin, kotiin tultuani kävin vaa’assa ja totesin painon pudonneen. Kuinkahan paljon se olisi pudonnut, jos EN olisi syönyt suklaata? Kesällä pudonneen 10 kg:n lisäksi ei nyt enää tarvitsisi yhtään lähteä, nytkin alkaa kasvot muistuttaa pääkalloa.

En tiedä, miten pystyn kiittämään niitä muutamia ystäviä, jotka ovat minua auttaneet niin kuuntelemalla kuin auttamalla käytännön asioissa. Kiitos Kitille, että jaksoi oman huushollinsa lisäksi pyörittää tallia ja hoitaa hevosia, samoin Sannalle, joka auttoi Kitiä useana iltana. Ja Minna, joka jaksat kuunnella ja kuunnella… Ja T, H ja M Hyvinkäällä… Mitä olisin tehnyt ilman teitä? Sain asua teillä, sain jutella teidän kanssanne, sain leikkiä M:n kanssa, syödä, juoda, hoitaa asioita ja te autoitte kaikessa. Ja tietysti Nuuska, joka pyöritti huushollia ja hoiti koiria.

Kiitos myös verovirkailijalle, ensimmäiselle joka oli ok, kun sinnepäin hoidin asioita! Kirjanpitäjälle, joka otti asiat hoitaakseen. En voinut kuin ihailla sitä ammattitaitoa! Ja eläinlääkärille, joka tuki päätöksessä Lunan lopetuksesta, Mikille, Marjolle, äidille ja Sirulle, jotka ovat myös olleet tukena ja hengessä mukana sekä siskolleni, toinen toisiamme tukien, yhdessä vaikeita asioita läpikäyden, ehkä tästä selvitään ja ne hyvätkin asiat joskus palaa mieleen.