Joulu oli ihana, Pekko, Marjo-miniä ja Miki vietti joulua meidän luona, myös Kiti tuli joulun viettoon meille eli vietimme perhejoulun. Pukkikin kävi ja Pekko sai ihan kamalan paljon lahjoja

Pekko-tonttu

Pekko ja Joulupukki

Joulun välipäivinä äiti joutui sairaalaan, hänellä oli keuhkokuume ja oli lähellä ettei hän olisi selvinnyt, mutta sitkeänä selvisi kuitenkin, en voi kuin ihmetellä.

Fannilta tuli tällainen uuden vuoden tervehdys

Ennen pääsiäistä kuulimme taas, että äiti oli joutunut sairaalaan. Nyt syynä oli sepsis, joka johtui säärihaavoista, joita äiti ei ollut hoitanut eikä hoidattanut. Nyt oli tilanne näytti taas todella huonolta ja oli ilmeistä, ettei äiti tule selviämään. Niinpä pitkänä perjantaina lähdimme Nuuskan kanssa äitiä katsomaan, ajatuksella, että ehkä tämä on viimeinen kerta, kun hänet näemme. Mutta, kuin ihmeen kaupalla äiti selvisi tästäkin koettelemuksesta!

Tässä taas tuli ilmi aivan ihmeellisiä asioita, kun äidin tilanteesta keskusteltiin sairaalan henkilökunnan kanssa. Siskolleni sanottiin, että kun tulehdusarvot ovat laskeneet, laittavat he äidin kotiin! Äiti on edelleen siinä kunnossa, ettei hän pysy kunnolla jaloillaan. Uskomaton juttu! Sanoivat, että kotisairaanhoito käy 4 kertaa viikossa hoitamassa jalat kotona. Asiaa vain vaikeuttaa se, ettei äiti laske kotisairaanhoidon ihmisiä sisälle, koska he ovat äidin meilestä ”ikäviä ihmsiä”. Eli jalat jäisi taas hoitamatta!

Onneksi Hyrylän TK:hon tuli uusi lääkäri, joka äidin tilanteen selvittämisen jälkeen ilmoitti, ettei äitiä laiteta kotiin, ennen kuin jalat ovat siinä kunnossa, ettei niitä tarvitse hoitaa. Iso taakka meidän hartioilta putosi ja toivomme nyt, että tämä päätös myös pitää.

Mutta mietimme, että on aika mielenkiintoinen tapa hoitaa vanhuksia Tuusulassa; hoidetaan johnkin kuntoon, laitetaan kotiin, tuodaan kohta sairaalaan lähes kuolleina, hoidetaan taas siihen kuntoon, että jotenkuten on hengissä, laitetaan kotiin ja taas kohta tuodaan sairaalaan henkihieverissä!

Isän asiat toivottavasti liikahtavat taas vähän eteenpäin viikolla 17. Kyllä me jo toivomme, että tämä sotku saataisiin pois käsistä…

Isähän aina makeili, kuinka hänellä on rahaa ja omaisuutta, on sitä ja tätä, ja kaiken suurinpiirtein oli ostanut käteisellä. Totuushan on nyt sitten paljastunut asioita selvitellessä ja se on kyllä aivan toisenlainen.  Onhan sitä omaisuutta vaan onhan sitä velkaakin… aikalailla paljon. Eli ne, jotka luulee, että tässä nyt siskoni kanssa rikastutaan, niin ovat aika väärässä, ei rikastuta.

Isän tuttavapiirissä on myös käsitys, että hänen firmoissa ja omissa asioissa olisi jotain ”mystistä” ja aivan ihmeellistä jne. mutta niin kirjanpitäjä, joka firmojen asioita hoitaa, että minä, joka olen selvitellyt isän henkilökohtaisia kuvioita, emme ymmärrä, mitä niin ihmeellistä niissä olisi, että pitäisi suurinpiirtein olla ydinfyysikko, että ne voisi ymmärtää. Tai sitten minä ja kirjanpitäjä olemme todella typeriä, kun emme ymmärrä… Se on kyllä saletti, että viimeisen 1,5 vuoden aikana isä oli sotkenut tai jättänyt hoitamatta asiansa ja siksi kaikessa on ollut niin kamala selvittäminen.

Tämä kevät on ollut minulle todella raskas. En muista, milloin olisin ollut näin loppu, vaikka ainahan keväät ovat ollet minulle vaikeaa aikaa. Pääsiäisenä, perjantaita lukuunottamatta, nukuin n. 16 h/vrk! Välilä vain kävin hoitamassa hevosia tai koirien kanssa lenkillä tms ja sitten taas nukkumaan. Ja aina vaan tuntui, että ei vaan saa riittävästi nukkua ja levätä.

Jossain vaiheessa alkoi omakin pinna palaa tähän valtavaan väsymykseen ja painuin lääkäriin, joka määräsi verikokeisiin mutta ei niissä mitään poikkeavaa ollut, kuten arvasinkin. Ei tässä varmaan muu auta, kuin yrittää vaan jotenkin sinnitellä.

Mutta tilanteen vaikeutta kuvaa minusta se, että jopa Nuuskaa alkaa ärsyttää tämä minun vetelä ja väsynyt tila… Kun melkein kaikki jää hoitamatta… Paitsi ihan pakolliset… Ja Nuuskahan ei ihan helpolla tällaisista asioita hermostu.

Kauhulla ajattelen kesää ja kaikkea sitä, mitä pitäisi jaksaa tehdä; kunnotaa aitoja, peltoja, tarhoja, kentää, tallia, pihaa…  Olenkin palkannut 2 apulaista pariksi viikoksi alkukesälle, jotta kaikki tulisi tehtyä.

En tiedä, mistä johtuu, mutta ennen työ tuntui kivalta ja mielekkäältä, nykyään myös työnteko on pelkkää pakkopullaa. Tuntuu, että kaikki, mitä teen, on pelkkää pään lyömistä seinään tai haparointia hämärässä. Mikään ei edisty, mitkään kuviot eivät tule selviksi, mikään asia ei valmistu. Eikä nämä asiat johdu vain minusta vaan monesta muustakin tekijästä. Ja kun jotain luulen saaneeni jo johonki kuosiin, tulee esille joku yllätysmomentti ja taas saa aloittaa melkein alusta. Tuntuu, että en saa tarvisemiani tietoja, enkö osaa niitä oikealla tavalla pyytää vai eikö ihmiset osaa ja halua niitä antaa… Annetut työt ovat epämääräisiä, enkä välttämättä edes tiedä, mitä minulta odotetaan… Eikä tämä uuden tiimin alku ole välttämättä ollut ihan niin helppoa kuin toivoin; yhteistyö ei oikein pelaa, enkä tiedä, mitä minulta aina odotetaan ja jos yritän saada kuvioita selville, useimmiten olen yrityksen jälkeen vielä enemmän hämilläni. Tuntuu, että minua kyllä kuullaan mutta ei kuunnella! Saati, että minun mielipiteillä olisi mitään merkitystä. Olenko sitten joidenkin mielestä vain ”typerä blondi”?

Ja työmotivaatio (moraali?) meidän edellisessä tiimissä ja tässä uudessa on ihan eri planeetoilta. Ennen kaikilla oli ajatus, että on kunnia-asia saada hommat tehtyä niin, että asiakas on tyytyväinen ja aikataulut pitää, vaikka se vähän enemmän meiltä puristusta vaatisikin, mutta nyt tällainen ajattelutapa tuntuu olevan kadoksissa.

Jos minulla olisi vähänkään enemmän energiaa käytettävissäni, voisin kuvitella hakeutuvani uusiin hommiin, sen verran tämä tilanne rassaa.

Mutta ei niin paljon pahaa ettei jotain hyvääkin, eli ihan kivojakin asioita on odotettavissa!

Ihana Pekko on käynyt meitä ilahduttamassa useita kertoja, milloin on laskettu mäkeä, milloin ajettu hevosille heiniä, milloin ollaan piilossa portaiden alla jne. Pekon kanssa onneksi kaikki paska unohtuu, on hän niin mahtavan ihana persoona!

Marjo ja Pekko mäenlaskussa

Toukokuussa minulle on tulossa ihana, uusi enkkubulli, uros Vortimer. Näillä näkymin Vortti muuttaa Kitin luo Sämpylän kaveriksi syksyllä, kesän Vortti viettänee meillä, kuten Sämpyläkin, Kitin töiden takia.

Vortti

Kiva asia on myös, että sekä Sanin että Lolin astutukset lähestyvät Lolin tosin käytän rtg-kuvissa ennen tätä, aika on jo varattuna ja jos kuvat ovat ok, niin meille olisi toivon mukaan tulossa kaksi bullipentuetta loppukesästä. Juu, eihän mikään ole niin varmaa kuin epävarma, mutta olen iloinen näistä mahdollisista pennuista jo etukäteen, se ei liene paha asia, vaikka tietysti pettymys voi olla myös iso, jos asiat eivät sujukkaan suunnitelmien mukaan. Mutta otan sen riskin, pitää ihmisen elämässä jotain ilonaiheita ja haaveita olla!

Sani ja Kepa

Kolmas kiva asia, joka on itse asiassa jo menossa; minä ja 2 muuta rouvaa ”ostimme” fysiikkaohjelmointi kurssin ratsastajille =) Ohjaajana tässä toimii Meri Satama ja ohjelmointi kestää 6 kk. Tähän kuuluu yleistä fyysisen kunnon parantamista joka johtaa tietysti ratsastustaidon parantumiseen mm. istunnan, tasapainon, kestävyyden ja kunnon suhteen. Ratsastusvalmennuksia meillä on n. 2 viikon välein, muuten meillä on ohjelma, jota pyrimme toteuttamaan ja raportoimme viikoittain Merille omasta edistymisestä.

Ainut hankaluus tässä on, että tunnit vaan loppuu vuorokaudessa kesken, eli en millään ehdi noudattaa tuota ohjelmaa kaiken muun homman päälle mutta teenpähän sen mitä ehdin.

Loppun vielä kiva kuva Sannasta ja Oilista sekä Kitistä ja Capusta.