Joulu oli ihana, Pekko, Marjo-miniä ja Miki vietti joulua meidän luona, myös Kiti tuli joulun viettoon meille eli vietimme perhejoulun. Pukkikin kävi ja Pekko sai ihan kamalan paljon lahjoja

Pekko-tonttu

Pekko ja Joulupukki

Joulun välipäivinä äiti joutui sairaalaan, hänellä oli keuhkokuume ja oli lähellä ettei hän olisi selvinnyt, mutta sitkeänä selvisi kuitenkin, en voi kuin ihmetellä.

Fannilta tuli tällainen uuden vuoden tervehdys

Ennen pääsiäistä kuulimme taas, että äiti oli joutunut sairaalaan. Nyt syynä oli sepsis, joka johtui säärihaavoista, joita äiti ei ollut hoitanut eikä hoidattanut. Nyt oli tilanne näytti taas todella huonolta ja oli ilmeistä, ettei äiti tule selviämään. Niinpä pitkänä perjantaina lähdimme Nuuskan kanssa äitiä katsomaan, ajatuksella, että ehkä tämä on viimeinen kerta, kun hänet näemme. Mutta, kuin ihmeen kaupalla äiti selvisi tästäkin koettelemuksesta!

Tässä taas tuli ilmi aivan ihmeellisiä asioita, kun äidin tilanteesta keskusteltiin sairaalan henkilökunnan kanssa. Siskolleni sanottiin, että kun tulehdusarvot ovat laskeneet, laittavat he äidin kotiin! Äiti on edelleen siinä kunnossa, ettei hän pysy kunnolla jaloillaan. Uskomaton juttu! Sanoivat, että kotisairaanhoito käy 4 kertaa viikossa hoitamassa jalat kotona. Asiaa vain vaikeuttaa se, ettei äiti laske kotisairaanhoidon ihmisiä sisälle, koska he ovat äidin meilestä ”ikäviä ihmsiä”. Eli jalat jäisi taas hoitamatta!

Onneksi Hyrylän TK:hon tuli uusi lääkäri, joka äidin tilanteen selvittämisen jälkeen ilmoitti, ettei äitiä laiteta kotiin, ennen kuin jalat ovat siinä kunnossa, ettei niitä tarvitse hoitaa. Iso taakka meidän hartioilta putosi ja toivomme nyt, että tämä päätös myös pitää.

Mutta mietimme, että on aika mielenkiintoinen tapa hoitaa vanhuksia Tuusulassa; hoidetaan johnkin kuntoon, laitetaan kotiin, tuodaan kohta sairaalaan lähes kuolleina, hoidetaan taas siihen kuntoon, että jotenkuten on hengissä, laitetaan kotiin ja taas kohta tuodaan sairaalaan henkihieverissä!

Isän asiat toivottavasti liikahtavat taas vähän eteenpäin viikolla 17. Kyllä me jo toivomme, että tämä sotku saataisiin pois käsistä…

Isähän aina makeili, kuinka hänellä on rahaa ja omaisuutta, on sitä ja tätä, ja kaiken suurinpiirtein oli ostanut käteisellä. Totuushan on nyt sitten paljastunut asioita selvitellessä ja se on kyllä aivan toisenlainen.  Onhan sitä omaisuutta vaan onhan sitä velkaakin… aikalailla paljon. Eli ne, jotka luulee, että tässä nyt siskoni kanssa rikastutaan, niin ovat aika väärässä, ei rikastuta.

Isän tuttavapiirissä on myös käsitys, että hänen firmoissa ja omissa asioissa olisi jotain ”mystistä” ja aivan ihmeellistä jne. mutta niin kirjanpitäjä, joka firmojen asioita hoitaa, että minä, joka olen selvitellyt isän henkilökohtaisia kuvioita, emme ymmärrä, mitä niin ihmeellistä niissä olisi, että pitäisi suurinpiirtein olla ydinfyysikko, että ne voisi ymmärtää. Tai sitten minä ja kirjanpitäjä olemme todella typeriä, kun emme ymmärrä… Se on kyllä saletti, että viimeisen 1,5 vuoden aikana isä oli sotkenut tai jättänyt hoitamatta asiansa ja siksi kaikessa on ollut niin kamala selvittäminen.

Tämä kevät on ollut minulle todella raskas. En muista, milloin olisin ollut näin loppu, vaikka ainahan keväät ovat ollet minulle vaikeaa aikaa. Pääsiäisenä, perjantaita lukuunottamatta, nukuin n. 16 h/vrk! Välilä vain kävin hoitamassa hevosia tai koirien kanssa lenkillä tms ja sitten taas nukkumaan. Ja aina vaan tuntui, että ei vaan saa riittävästi nukkua ja levätä.

Jossain vaiheessa alkoi omakin pinna palaa tähän valtavaan väsymykseen ja painuin lääkäriin, joka määräsi verikokeisiin mutta ei niissä mitään poikkeavaa ollut, kuten arvasinkin. Ei tässä varmaan muu auta, kuin yrittää vaan jotenkin sinnitellä.

Mutta tilanteen vaikeutta kuvaa minusta se, että jopa Nuuskaa alkaa ärsyttää tämä minun vetelä ja väsynyt tila… Kun melkein kaikki jää hoitamatta… Paitsi ihan pakolliset… Ja Nuuskahan ei ihan helpolla tällaisista asioita hermostu.

Kauhulla ajattelen kesää ja kaikkea sitä, mitä pitäisi jaksaa tehdä; kunnotaa aitoja, peltoja, tarhoja, kentää, tallia, pihaa…  Olenkin palkannut 2 apulaista pariksi viikoksi alkukesälle, jotta kaikki tulisi tehtyä.

En tiedä, mistä johtuu, mutta ennen työ tuntui kivalta ja mielekkäältä, nykyään myös työnteko on pelkkää pakkopullaa. Tuntuu, että kaikki, mitä teen, on pelkkää pään lyömistä seinään tai haparointia hämärässä. Mikään ei edisty, mitkään kuviot eivät tule selviksi, mikään asia ei valmistu. Eikä nämä asiat johdu vain minusta vaan monesta muustakin tekijästä. Ja kun jotain luulen saaneeni jo johonki kuosiin, tulee esille joku yllätysmomentti ja taas saa aloittaa melkein alusta. Tuntuu, että en saa tarvisemiani tietoja, enkö osaa niitä oikealla tavalla pyytää vai eikö ihmiset osaa ja halua niitä antaa… Annetut työt ovat epämääräisiä, enkä välttämättä edes tiedä, mitä minulta odotetaan… Eikä tämä uuden tiimin alku ole välttämättä ollut ihan niin helppoa kuin toivoin; yhteistyö ei oikein pelaa, enkä tiedä, mitä minulta aina odotetaan ja jos yritän saada kuvioita selville, useimmiten olen yrityksen jälkeen vielä enemmän hämilläni. Tuntuu, että minua kyllä kuullaan mutta ei kuunnella! Saati, että minun mielipiteillä olisi mitään merkitystä. Olenko sitten joidenkin mielestä vain ”typerä blondi”?

Ja työmotivaatio (moraali?) meidän edellisessä tiimissä ja tässä uudessa on ihan eri planeetoilta. Ennen kaikilla oli ajatus, että on kunnia-asia saada hommat tehtyä niin, että asiakas on tyytyväinen ja aikataulut pitää, vaikka se vähän enemmän meiltä puristusta vaatisikin, mutta nyt tällainen ajattelutapa tuntuu olevan kadoksissa.

Jos minulla olisi vähänkään enemmän energiaa käytettävissäni, voisin kuvitella hakeutuvani uusiin hommiin, sen verran tämä tilanne rassaa.

Mutta ei niin paljon pahaa ettei jotain hyvääkin, eli ihan kivojakin asioita on odotettavissa!

Ihana Pekko on käynyt meitä ilahduttamassa useita kertoja, milloin on laskettu mäkeä, milloin ajettu hevosille heiniä, milloin ollaan piilossa portaiden alla jne. Pekon kanssa onneksi kaikki paska unohtuu, on hän niin mahtavan ihana persoona!

Marjo ja Pekko mäenlaskussa

Toukokuussa minulle on tulossa ihana, uusi enkkubulli, uros Vortimer. Näillä näkymin Vortti muuttaa Kitin luo Sämpylän kaveriksi syksyllä, kesän Vortti viettänee meillä, kuten Sämpyläkin, Kitin töiden takia.

Vortti

Kiva asia on myös, että sekä Sanin että Lolin astutukset lähestyvät Lolin tosin käytän rtg-kuvissa ennen tätä, aika on jo varattuna ja jos kuvat ovat ok, niin meille olisi toivon mukaan tulossa kaksi bullipentuetta loppukesästä. Juu, eihän mikään ole niin varmaa kuin epävarma, mutta olen iloinen näistä mahdollisista pennuista jo etukäteen, se ei liene paha asia, vaikka tietysti pettymys voi olla myös iso, jos asiat eivät sujukkaan suunnitelmien mukaan. Mutta otan sen riskin, pitää ihmisen elämässä jotain ilonaiheita ja haaveita olla!

Sani ja Kepa

Kolmas kiva asia, joka on itse asiassa jo menossa; minä ja 2 muuta rouvaa ”ostimme” fysiikkaohjelmointi kurssin ratsastajille =) Ohjaajana tässä toimii Meri Satama ja ohjelmointi kestää 6 kk. Tähän kuuluu yleistä fyysisen kunnon parantamista joka johtaa tietysti ratsastustaidon parantumiseen mm. istunnan, tasapainon, kestävyyden ja kunnon suhteen. Ratsastusvalmennuksia meillä on n. 2 viikon välein, muuten meillä on ohjelma, jota pyrimme toteuttamaan ja raportoimme viikoittain Merille omasta edistymisestä.

Ainut hankaluus tässä on, että tunnit vaan loppuu vuorokaudessa kesken, eli en millään ehdi noudattaa tuota ohjelmaa kaiken muun homman päälle mutta teenpähän sen mitä ehdin.

Loppun vielä kiva kuva Sannasta ja Oilista sekä Kitistä ja Capusta.

Kävin kaatamassa meille joulukuusen ratsastuskentän laidasta. Kuusi varjosti kentän valoja ja syksyllä jo päätin sen siitä joulukuuseksi kaataa. Meille ei voi kuusta sisälle ottaa yksinkertaisesti siksi, ettei se mahtuisi mihinkään järkevästi, esim. johonkin nurkkaan ja eikä keskemmälle voisi sitä edes ajatella sijoittaa, koska eihän se kauan pystyssä pysyisi koirien takia.

Kepa ja Loli leikkii

Kuusi siis sijoitettiin tuvan ikkunan eteen kukkapenkkiin  Kitin kanssa ”koristelimme” kuusen alimpia oksia lukuun ottamatta, ne saa Pekko koristella. Kyllä tuli kuusesta hieno! Kitille sanoin, että olisimme voineet osallistua sillä Hämeenlinnan kaupungin järjestämään jouluusi-kisaan, joka oli tarkoitettu 3-6 vuotiaille! Eikä varmaan olisi tullut voittoa, ehkä joku lohdutuspalkinto olisi voitu saada

Upea kuusi!

Kiti koristeli ulko-oven

Seuraavana päivänä, kun satoi vettä, kuusi näytti vieläkin surkeammalta, ihanat ”pörröiset” koristenauhat roikkuivat kuusen oksilla kuin kastuneet ja vettyneet mopinhapsut

Jouluaatoksi on kuitenkin luvassa toivottavasti mukavaa yhdessä oloa lasten, Nuuskan ja Ihanaisen Pekon kanssa, myös joulupukki on tulossa käymään meillä, pitkästä aikaa  Toivotaan nyt, että Mikikin pääsee rekkarallista ajallaan ja joulun viettoon.

Harmillista on, että joulu osuu juuri viikonloppuun, nyt olisin kyllä kaivannut ylimääräistä vapaata, on ollut sen verran rankka syksy ja pinna alkaa olla niin tiukalla, että eipä hirveästi tarvitsisi ”härnätä”, että tulisi totaalinen räjähdys ja romahdus

Tallaisia tulee tehtyä iltaisin tv:tä katsellessa. Nämä on joululahjoiksi tilatut sukat ja lapaset, 2 vuotiaan kokoa.

Olen tässä miettinyt useaan kertaan, että taidan olla sellainen murphyn lain maan päällinen ilmentymä… Kaikki, mikä nyt voi mennä pieleen, menee…. Tämän on varmaan jo kaikki, jotka esim. blogiani ovat lukeneet, myös huomanneet.

Äitini, 72 v. Pituus n. 140 cm ja painoa 36 kg (jos sitäkään), jolla on sairauksia, kuten sydämessä jotain (en ihan tarkkaan tiedä, mitä),diabetes ja keuhkojen ahtauma, joutui sairaalaan sunnuntaina keuhkokuumeen takia. Voitte uskoa, että noin kuivassa kunnossa olevalle ihmiselle, jolla on jo vakavia sairauksia, keuhkokuume on tosi vakava tauti. Kaiken lisäksi äidillä on säärihaavoja, jotka eivät meinaa diabeteksen takia millään parantua. Toivotaan, että äiti toipuu kuitenkin! Tosin puhelimessa äitini sanoi olevansa ”tosi väsynyt”, se ei lupaa hyvää.

Ja väkisin tulee mieleen erään ystäväni äiti, joka joutui säärihaavan takia sairaalaan hoitoon (diabetes) ja hän jäi sille tielle… Ihan pelottaa äidin puolesta

Kaiken kruunasi äidin idiootti miesystävä M. joka ei edes voinut ilmoittaa, että äiti on joutunut sairaalaan. Hän valehteli siskolleni maanantaina, kun siskoni yritti tavoittaa äitiä puhelimella, että äiti on lepäämässä, eikä hän viitsi herättää äitiä! Siis voitteko uskoa?  Koko päivän siskoni yritti tavoittaa äitiä puhelimella ja lopulta ajoi äidin luo soittamaan ovikelloa (siskoni oli Etelä-Suomessa hoitamassa isän kuolinpesään liittyviä asioita). Ei tullut äiti avaamaan ovea, ei… Ei, kun oli sairaalassa! Mutta tämä yksi iso kusipää ei voinut sitä siskolleni kertoa! Lopulta minä sain äidin kiinni kännykkänumerosta, oli saanut ottaa puhelimen mukaan osastolle, hän oli ollut sairaalassa jo yli vuorokauden.

Miten KUKAAN voi olla noin tyhmä, epäsosiaalinen, kylmä ja ”epäempaattinen” kuin tuo äidin miesystävä M?  Eikö kaikille normaalilla järjellä varustetuille ihmisille tulisi mieleen, että tällaisista tilanteista ilmoitetaan läheisille????

Siskoni soitti idiootti-M:lle ymmärrettävästi ihan raivona ja tämä M. syytti siskoani epäasialliseksi ja vaikeaksi ihmiseksi, joka kanssa ei voi keskustella kuin normaalien ihmisten kanssa ym. muuta paskaa!! Minä yritin soittaa myös M:lle mutta siinä vaiheessa oli jo ”keskustellut” siskoni kanssa ja laittanut puhelimen pois päältä!

Keskiviikkona lähdin junalla kohti Hyvinkäätä. Olimme sopineet lakimiehen kanssa tapaamisen klo 16:00. Tunnetusti junassa puhelin toimii hyvin satunnaisesti ja tämä lakimies (nainen) olikin yrittänyt tavoittaa minua vaan ei ollut saanut kiinni. Tavoitti sitten siskoni ja ilmoitti, että hän on sairas, tapaaminen pitää perua! WTF???? Minä olen tulossa n. 400 km:n päästä vain sitä varten, että meillä oli sovittu tapaaminen. No, tapaaminen olisi kyllä järjestynyt johonkin Hakaniemen konttorille! WTF edelleenkin???

Tässä vaiheessa minulla meni kuppi aivan totaalisesti nurin ja ”vedin keilapallon persiiseen”, kuten mikillä on tapana sanoa ja soitin lakifirmaan. Sanoin, ettei tämä kyllä nyt vetele! Ilmoitin, että jos tapaaminen lakimiehen kanssa ei onnistu Hyvinkäällä sovittuun aikaan, voivat saman tien laittaa kaikki asiaan liittyvät paperit +  laskun tulemaan, vaihdamme firmaa.  Noooo, kohta jo soittivat, että tapaaminen on ok, sovitussa paikassa, sovittuun aikaan.

Paikalle saapui firman kokenein lakimies-nainen (asiasta ilmoittanut henkilö sanoi ko. ihmisen olevan kokenein) ja voi miten paljon asiat selkiytyivät tämän tapaamisen aikana! Nyt mekin tiedämme, miten meidän pitää toimia ja miten asia tästä etenee. IIISO kivi putosi sydämeltäni, kuten varmasti myös siskoni sydämeltä.

Tapaus vuokralainen siellä isän talossa; Hänelle on nyt saatu annettua 3 varoitusta järjestyssääntöjen rikkomisesta. Toivon mukaan saamme vuokrasopimuksen purku-hakemuksen käräjäoikeuteen aika nopeasti. Kun vuokralainen on siitä talosta ulkona, IIISSSSOOOOO kivi putoaa myös silloin sydämiltämme.

Torstaina tulin siskoni kyydillä kotiin ja tein hyvin pikaisen ja pintapuolisen joulusiivouksen, laitoin puhtaat matot lattioille ja sittenpä saapuivatkin Marjo-miniä ja Pekko-rakas joulun viettoon.

Työasiatkin alkavat olla selvät, eli tiedän, missä porukassa hommia teen ensi vuoden alusta ja kuka on esimieheni. Sovitut hommat tietysti hoidetaan ja ihan uuttakin on tulossa aika paljon. Nyt sitä taas katsotaan, mihin rahkeet riittää, on sen verran haastavaa kuviota meikäläisen päänmenoksi suunnittelilla. Yrittänyttä ei laiteta vai miten se meni… Ja onhan nuo tavalliset pulliaiset, jotka ovat päässeet eduskuntaan, päässeet/joutuneet ministereiksikin ja ne hommat ovat taatusti haastavampia kuin mitä minulla tulee olemaan 

Ja nyt on aika toivottaa kaikille HYVÄÄ JA ILOISTA JOULUA ja ennen kaikkea  PAREMPAA VUOTTA 2012!

Kepa 17.12.2011

Kirjoitan tätä matkalla Tampereelta kotiinpäin. Olimme tiimipalaverissa Tampereella, tiimimme ”hautajaisissa”. Vuoden vaihteessa tiimi, jossa olen ollut n. 10 vuotta, hajotetaan ja joudumme tai pääsemme, kuka mitenkin sen ottaa, uusiin tiimeihin.

Omalta osaltani mieli on aika haikea . Viimeiset 2 vuotta ovat olleet työelämäni varmaankin parasta aikaa. Olen saanut tehdä sellaista hommaa, josta olen tosi paljon tykännyt. Tiimin kokoonpanokin on ollut kiva, olemme jotenkin ihan eri tavalla osanneet ”puhaltaa yhteen hiileen”.

Tätä olemme kuitenkin osanneet odottaa, olemme olleet sellainen ”kummajainen” muiden joukossa eikä se ole aina ollut ihan hyvä juttu ainakaan meidän kannalta. Asioista on ollut joskus tosi vaikeita hoitaa ja tieto on kulkenut meille välillä tosi huonosti, joten ainakin tämä nyt muuttuu, kun pääsemme isompaan tiimiin mukaan.

Omalta osaltani minulla ei ole vielä mitään käsitystä siitä, mihin minut sijoitetaan ja mitä tekemään. Tietysti alkuun vanhat hommat jatkuu, eihän niitä muuten kukaan tekisi mutta mitä sitten myöhemmin on tulossa…

Yöllä hotellissa näin pitkästä aikaa unta. Tai siis pitkästä aikaa muistan, mitä unta näin ja nukuinkin todella hyvin. Uni oli aika hassu; olimme teatterissa katsomassa näytelmää. Siinä esiintyi ihmisiä, jotka olivat ystäviäni nuoruudessa Keravalla. Se oli joku näytelmä jostain nuorisokodista tms. Katsojina oli mm. näitä meidän tiimiläisiä. Lopussa tuli lopputekstit, kuin elokuvissa konsanaan ja ko. näytelmän oli ohjannut yksi nykyisen tiimimme voimanaisista, L.J!  Hassu uni , olisiko kyseessä ollut joku alitajunnainen juttu luopumisesta?  Koska nythän joudun ainakin omalta osaltani luopumaan vanhasta, tutusta ja turvallisesta ja uusi jakso alkaa työelämäni osalta.

En tiedä, mitä ja millä mielellä olen. Haikeaa on mutta toisaalta olen positiivisella mielellä. Toivon ja uskon, että saan jatkossakin tehdä mukavia hommia kivojen ihmisten kanssa

Palaverin iltaohjelma oli tosi kiva, virallisen osuuden jälkeen menimme klubikeittiöön ja teimme Espanjalaisen menun mukaiset ruuat. Ja sitten söimme ne  Kylläpä oli vatsa täynnä!

Tässä menu, jonka teimme ja söimme:

Tapas-lautanen: mancheto-lampaanmaitojuustoa ja viikunaa, serranoa, cantaloupe melonia, paprikaa pimientos

Andalusialainen paella

Paahdettua ankan rintafileetä, tummaa (punaviini) kastiketta, paahdettuja kasviksia

Sahramilla maustettu paahtovanukas Grema Gatalana

Melkein pääsin unohtamaan isän kuoleman jälkeisen sotkujen selvittelyn, tosin palaverien tauoillakin piti joitain asioita hoitaa   Milloinkohan nämä isän sotkut saadaan selväksi?

Ikävää on, että minulta ja siskoltani on mennyt tosi paljon rahaa asioiden hoitamiseen mutta emme saa mitään pois, ennen kuin perunkirjoitus on valmis. Se on tosi väärin! Tulee vaan mieleen, että mistä ne kaikki rahat otetaan, jotka tähän vielä menee? Pitänee marssia pankkiin juttelemaan, jos vaikka saisi lainoista maksuvapaita kuukausia muutaman.

Eikä ole mennyt yhtään päivää, ettei jotain isään tai hänen asioihin liittyvää selvitettävää olisi tarvinnut tehdä. Tässä esimerkkejä:

-          Pankki ei suotu millään toimittamaan isän yritysten tiliotteita kirjanpitoyritykselle, jotta asioita pääsisi hoitamaan. Kirjanpitäjän olisi pitänyt mennä pankkiin johonkin hiton palaveriin ko. asiaan liittyen! Ai miksi ihmeessä, kun kaikki valtakirjat on toimitettu pankkiin? Eiväthän yritykset ole sama asia kuin isäni! Pitäähän yritysten asiat hoitaa ajallaan joka tapauksessa?!?! Vaati siskoni vihaisen soiton pankkiin, ennen kuin lupasivat toimittaa tiliotteet kirjanpitoyritykseen.

-          Pankki on hukannut virkatodistuksen, joka sinne toimitettiin kohta 3 viikkoa sitten, emmekä voi hoitaa pakollisia maksuja, koska eivät ole laittaneet meille oikeutta hoitaa asioita isän tililtä.

-          Yhden myydyn asunnon kolmas avain on hukassa? OPKK:n ihminen soittaa ja kysyy, missä se on! Mistä hitosta minä voin tietää, missä avain on! Olen KARTTULASSA, n. 350 km:n päässä!!!!! Jos avainta ei löydy, lukko sarjoitetaan uudelleen ja lasku tulee meille… Ok, ei voi mitään.

-          Saman kämpän tiskikone on rikki, pitää joko korjauttaa tai ostaa uusi. OPKK:lla eivät tienneet, että kone on rikki, tiedettiinkö me? Oliko edellinen vuokralainen ilmoittanut siitä? EI TIEDETTY, ENKÄ TIEDÄ!

Vihdoinkin kelit ovat olleet sellaisia, että on päässyt hevosen selkään ja tekemään jotain järkevää. Sunnuntaina kävin nautiskelemassa Venlan selässä. On se vaan niin mukava heppa  Kyllä murheet ja huolet unohtuvat tehokkaasti, kun vain keskittyy siihen, mitä siellä hevosen selässä tekee

Tiistaina juoksutin Lottyn ja Kiti juoksutti Capun samaan aikaan. Capuhan on ollut viimeisen viikon ihan villihevonen mutta juoksuttaessa Kiti joutuikin patistelemaan sitä ääniavuilla koko ajan. Ja Lotty kun kuuli Kitin ääniavut Capulle, otti se ihan mielettömiä pukkilaukkakohtauksia  Onneksi en ollut selässä, en nimittäin olisi ollut kauan ! No, loppua kohti Lotty rauhoittui ja toimikin oikein kivasti ja kuuliaisesti. Capu taas oli täysin unohtanut, miten laukataan!!! En ole ikinä nähnyt hevosen menevän sellaista askellajia, mitä Capu meni ja NIIN valtavalla vauhdilla, kuin joku Singer, että huhuh! Jalkoja oli suorastaan vaikea erottaa toisistaan! Olisi pitänyt saada ko. esitys videolle.

Ei viikkoakaan, ettei jotain haaveria sattuisi; kun siivoan pihattoa, nostan oviluiskat avoimen oven päälle roikkumaan pois tieltä. Viikonloppuna, kun olin siivonnut Lottyn puolen pihatosta, pudotin luiskat alas oven päältä ja ne tietysti putosivat reuna edellä suoraan minun nenään, silmien väliin. Ja ne liuskat eivät ole mitään pehmoista materiaalia! Ajattelin, että nyt kyllä menevät silmät mustaksi mutta ei mennyt, silmien väli vain sen verran turposi, että ”huoliryppy” silmien välissä sileni, ihan kuin olisin ottanut siihen vähän täyteainetta  Ja on muuten kipeä edelleen.

Joulusta, sitä fiilistä ei ole vieläkään löytynyt. Edessä on ensi viikolla vielä reissu Hyvinkäälle isän asioita hoitamaan. Tänä jouluna ei ole edes pitkää lomaa, en ole ottanut lomapäiviä ja aattokin osuu ikävästi viikonloppuun. Lahjat on onneksi hankittu muutamaa lukuun ottamatta. Tärkeimpiähän tietysti ovat Pekko-rakas mummelin mussukka ja ihana kummityttöni P-L! Ja molempien lahjat tietysti hankin ihan ensimmäisenä. Muut voi jäädä vaikka ilman

Paras joululahja, jonka voisin saada on se, että saisimme nämä isän sotkut mahdollisimman nopeasti järjestykseen ja turhat stressit pois. Ja minulla olisi aikaa ja energiaa puuhata hevosten ja koirien kanssa…

Ja jos vihdoin olisi aikaa ja energiaa tehdä olohuone loppuun; mm purkaa levyt seinistä, että vanha hirsiseinä tulisi näkyviin, ”täyttää” turha oviaukko jollain mukavalla… en tiedä vielä millä jne.

Taitaa olla aika turha toive, aina tuota aikaa tuntuu olevan aivan liian vähän…

…mutta joulu-fiilis on totaalisesti kateissa.

Alkaa olla sellainen tunne, että taivas tippuu niskaan tai jotain vastaavaa, liika tuntuu olevan liikaa.

Vain vajaa viikko siitä, kun tulin Hyvinkäältä kotiin, sairastui Venla ähkyyn. Onneksi kotona oli kipulääkettä vielä 1 annos jäljellä, jonka sille annoin heti perjantaiaamuna, päivän kävelyttelin ja yön torkuin tallissa välillä kävelyttäen ja hieroen. Noin klo 04 alkoi tilanne paranemaan sen verran, että uskalsin lähteä sohvalle pariksi tunniksi nukkumaan ja aamutalliin mennessä Venla olikin ihan ok kunnossa.

Se oli kyllä vielä pari päivää vähän hapan eikä oikein oma itsensä mutta nyt asiat näyttäisi olevan kunnossa. Aloitin maanantaina uuden psyllium-kuurin sekä Venlalle että Lottylle, toivon mukaan edes osa hiekoista lähtee sillä liikkeelle.

Annu ja Venla Lauran tunnilla 30.10.2011

Allanillekin aloitin kuurin, ekalla kerrallahan se söi vain yhden annoksen ja oli mieluummin nälässä kuin söi (mikä shettis!!!!), tällä kertaa on syönyt kiltisti psylliumliisterinsä joka ilta =) Mahtaako se auttaa, kun olen sotkenut liisterin melassisiirappi-veteen?

Tilasin netin kautta (Suomesta) eQ Psylliumia 3 kg:n pöntön jo ennen Hyvinkäälle lähtöä. Paketti oli tullut, kun tulin kotiin ja kävin sen hakemassa. ajatuksena siis oli jo aikaisemmin antaa Lottylle toinen kuuri ja totesin, että tulisi edullisemmaksi ostaa kerralla tuo 3 kg kuin niitä 900 g:n purkkeja. Maanantaina avasin paketin ja siellä olikin 5 kg:n purkki ”tavallista” psylliumia. Pakkauslistassa kuitenkin luki 3 kg eQ Psyllium. Ei tämäkään siis onnistunut!!! Onneksi saan ”oikean” psylliumin tilanne eikä minun tarvitse edes lähettää tuota 5 kg:n purkkia takaisin, eli jos joku tarvitsee, mulla olisi myytävänä 5 kg psylliumia kohtuu hintaan.

Rouva-S ja Bonessa Lauran tunnilla 30.10.2011

Olenkohan kertonut, kuinka olen joutunut EU-viranomaisten silmätikuksi, kaiken muun lisäksi?

No, kesällähän meille tehtiin tarkistuskäynti ja kaikki oli ok myös heidän mielestään, omasta mielestä tietysti kaikki on kunnossa

Seuraavaksi tuli selvityspyyntö hevosista ja niiden lannankäsittelystä, lantalasta jne.

Nyt sitten ELY-keskus tarvitsee selvityksiä tämän vuoden toimenpiteistä, suunnitelmista ym.  Kaikki tiedothan minulla on ylhäällä, mitä noille pelloille on tehty ja milloin, eihän siinä ole ongelmaa mutta nyt kun kaikki pitää olla virallisesti jollain lomakkeilla ylhäällä, fosfori- ja typpi-lannoituksien määrät/arvot/ym. pitää olla laskettuna jne.  Ei ole ihan helppoa, ei! Onneksi sain hyviä neuvoja ja erittäin hyvän pohjan, joka on tehty Exceliin ja yksi ihminen lupasi vielä tarkistaa, että tiedot ovat oikein täytetty.

Tähän papereiden selvittelyyn on mennyt tunti tolkulla aikaa, ihan kuin ylimääräistä aikaa olisi muutenkaan hirveästi.

Olipas lohduttavaa kuulla maaseutuviraston ihmisen sanovan, että koska hevostiloja on niin vähän ja määrätty prosenttiosuus pitää kuitenkin tarkistaa vuosittain, voin varautua siihen, että meille tarkistuksia tehdään USEIN! KIITOS TÄSTÄ!

Kuulin myös, että on joku sääntö, että määrätylle määrälle tarkastettuja tiloja PITÄÄ antaa sanktioita, vaikka kaikilla olisi 100 %:sen täydelliset paperit/pellot/ym. Eli arvatahan saattaa, kenelle sellaiset sanktiot on tulossa… tällä tuurilla!

Joka ikinen päivä olen hoitanut jotain isäni asioita; ei ole helppoa lopettaa puhelin/nettitikkuliittymiä… Ensin kieltäytyivät lopettamisesta täysin, koska ko. liittymät ovat määräaikaisia mutta loputa sitten onnistui, kun lakimies(nainen) otti sinne yhteyttä. Vielä olisi toisen operaattorin liittymiä lopetettava, itse olen ollut asiasta jo sinne päin yhteydessä, operaattori ei vaan ota minuun päin yhteyttä asian etenemisen suhteen.

Isän yritysten kirjanpitojen ulos saaminen kirjanpito-ohjelmasta, siinäpä taas uusi ongelma. Neuvojen mukaan tein, mutta kyselee käyttäjätunnusta ja salasanaa, eli eipä vaan onnistunut. Uudet kysymykset ko. ohjelman myyjälle ja uusia neuvoja taas saatu, vielä en ole kokeillut, onnistuuko vai ei.

Emme ole valitettavasti saaneet vuokralaista ulos isän talosta  Saas nähdä, mitä talosta ja irtaimistosta on jäljellä, kun vihdoin tulee se päivä, kun hän ovesta viimeisen kerran ulos astuu. Onneksi osan huoneiden ovista saa lukkoon ja ne on tietysti lukittukin ja siskoni hoiti niin, että 2 alakerran ulko-ovea sarjoitettiin erilleen etuoven ulko-ovesta, eikä vuokralaisella ole avainta ko. oviin. tämä ainakin vähän rajoittaa irtaimiston uloskantamista, koska ko. tyypillä on mahdollisuus kulkea sisään ja ulos vain etuoven kautta ja siellä on nauhoittava kameravalvonta. Eihän siinä, jos vuokralainen olisi ns. normaali ihminen mutta kun hän ei ole…. Oikeasti!

Tällä hetkellä tuntemukset isääni kohtaan ovat vain viha ja raivo. Miten voi olla, että täydellä järjellä ja vielä terävällä sellaisella, varustettu ihminen menee niin sekaisin ja järjettömäksi, ettei ole voinut hoitaa asioita kuntoon ja tehnyt aivan käsittämättömiä ratkaisuja asioiden suhteen? Miksi hän ei ole voinut pitää huolta itsestään ja asioistaan? Koska jos olisi pitänyt huolta itsestään myös tämän viimeisen ½-1 vuoden aikana, hän ei olisi a) kuollut ja b) homma olisi HÄNEN hanskassaan!!!  Nyt minulla ja siskollani on yksi iso SOTKU, jota yritämme selvittää. Eikä riitä, että meillä on apuna 1 lakimies hoitamassa perunkirjoitusta ym. asioita vaan näyttää siltä, että tarvitsemme toisenkin lakimiehen, joka hoitaa sitten näitä muita asioita.

Ja mitä tämä kaikki tulee maksamaan? Nyt jo on mennyt rahaa sekä minulta että siskoltani ihan riittävästi eikä ole mitään käsitystä, milloin saisimme edes omiamme pois ”perikunnalta”. Saati sitten lakimiesten laskut ym.

Olen myös miettinyt, olemmeko kohta 2 talon loukussa, sekä minä että siskoni? Kun maailman ja Suomen taloustilanne on mikä on, kuka haluaa tuollaisen talon ostaa (sitten aikanaan, kun sen voi myydä)? Sehän on hieno ja valtava, omalla tontilla keskellä kaupunkia, eikä ole mitään järkeä myydä sitä alennuksella….

Nukkumisesta ei meinaa tulla enää yhtään mitään. Ensin en saa unta ja jos saankin unen päästä kiinni jossain vaiheessa, herään muutaman tunnin päästä, kaikki tämä paska alkaa kieppumaan mielessä, enkä enää saa unta uudelleen. Väsyttäisi mutta paska-ajatukset eivät pysy poissa päästä. Pakko oli käydä pyytämässä lääkäriltä nukahtamislääkeresepti (+ lääke apteekista!), että edes joku yö saa nukuttua. Mutta ne yöt, jolloin en lääkettä ota, on yhtä helvetillistä asioiden mielessä pyörittelemistä. Ihan huippua olisi, kun pystyisi kääntämään katkaisimesta ajatukset päälle ja pois

Ihana elämänkumppanini, fibro, on aktivoitunut, tietysti myös, rajusti! On tosi ”nautinnollista” elää joka päivä tunteessa, että kuume on nousussa, jokaista lihasta ja niveltä särkee, silmiä kirveltää, kasvoihin koskee ja päätä särkee.

Toinen elämän kumppanini, masennus, josta en ole enää vuosiin pahasti kärsinyt, nostelee myös päätään vahvasti. Ihmekös tuo, kaiken tämän jälkeen, mitä tässä on viime aikoina sattunut. On jännä juttu, että vaikka kuinka tietoisesti asiaa vastaan yrittää taistella, huomaa, ettei siitä ole mitään apua. Mieli/sielu/sisin, mikä sitten onkin, liukuu persmäkeä alas ja alas ja vaan alemmas…

Läheiset tuntuvat olevan minusta nyt enemmän huolissaan kuin mitä itse olen =) Ehkä olen kuin kuka tahansa, joka on jotenkin mielenvikainen; tuntee itsensä terveeksi ja muita sairaiksi tai ainakin epäluuloisiksi ja ylihuolehtiviksi

Mutta totta on, että päällimmäisenä ajatuksena itselläni on koko ajan - Kunpa pääsisin nukkumaan! Kunpa voisin nukkua vaikka 24 tuntia putkeen ilman velvollisuuksia, ilman yhtään ajatusta hoidettavista asioista, ilman yhtään AJATUSTA!

Ja tästä tuleekin mieleeni, että meillä oli tallissa TULVA! Capun uusi vesikuppi oli torstai-perjantai välisenä yönä vuotanut niin paljon, että koko talli lainehti. Venla ja Capu raukat seisoivat koppien perimmäisissä nurkissa, jossa oli vielä kuivaa. Onneksi Kiti tuli avukseni siivoamaan sotkua illalla. Tein myös vesikupin mekanismiin sellaisen ”kondomin” verkkokankaasta, ettei automaattiin pääse roskia ja heinänpätkiä jumittamaan sitä. Katsotaan nyt, miten se toimii, ainakin ensimmäisen yön aikana oli toiminut, eli talli on kuivumaan päin

Kun on ensi kevät, toivon voivani päivittää blogiin jotain mukavaakin, nythän tämä elämä ei tunnu olevan muuta kuin valittamista…

Itse asiassa on minulla yksi positiivinen asiakin kerrottavana; ”siskopuolelleni” syntyi ensimmäinen vauva! Onnea ja halauksia Englantiin S:lle, K:lle sekä ihan tuoreelle poikavauvalle

Loppun kuitenkin kuvia meidän ihanaisista tytöistä

Loli ottaa rennosti 6.12.2011

Kuten myös Sani 9.12.2011

ja tyttärensä Kepa 9.1.2011

Tässä kirjoituksessa minun piti kertoa niistä iloisista ja hyvistä asioista, joita meille on sattunut mutta se nyt sitten ei olekaan mahdollista, elämä tuntuu nyt meitä koettelevan ihan tosissaan.

Kerron ensin vähän taustaa:

Isäni vaimo, Aira, sairastui Alzheimerin tautiin vuosia sitten. Mitä huonommaksi Airan tilanne meni, sitä masentuneempi isäni oli ja sitä enemmän hän ”korjasi” asiaa viinalla. Aira kuoli keväällä 2011. Ja silloin isäni juominen karkasi käsistä ihan totaalisesti.

Isä soitteli melkein joka päivä, milloin enemmän milloin vähemmän kännissä. Milloin hän oli tekemässä itsemurhaa, milloin haukkui kaikki sukulaiset, myös esimerkiksi minun ja siskoni lapset, syyllisti minua ja siskoani hänen huonosta elämästään jne. Yritin täältä 360 km:n päästä auttaa, puhuin hänelle kymmeniä kertoja siitä, että eikö hän voisi hakea ammattiapua, hän on masentunut ja juoppo. Vaan hän ei omasta mielestään apua tarvinnut, koska hän ei ollut masentunut eikä ainakaan juoppo

Omasta mielestään hän tarvitsi vain hyvän ihmisen vierelleen, sillä asiat korjaantuisivat. Jossain vaiheessa isäni löysikin oikein mukavan naisen mutta eihän ne asiat siitä korjaantuneet, hän yritti asettaa tätä naista Airan muottiin, joi ja oli muutenkin typerä, kukapa täysijärkinen ihminen tällaista olisi kestänyt, joten nainen jätti isän.

Jossain vaiheessa isä löysi paikallisesta kuppilasta itselleen uuden naisen ja hän muutti isälle alivuokralaiseksi. Arvata saattaa, millainen ihminen oli kyseessä, paikallisen kuppilan kanta-asiakas, jolla oli mm. edunvalvoja.

Isän tilannehan ei ainakaan parantunut tästä, ko. naisen, M.K:n kanssa oli hyvä jatkaa ryyppäämistä, nyt oli ainakin kaveri, joka ei siihen puuttunut, päinvastoin.

Puhelut jatkuivat minulle ja siskolleni. Milloin isä oli tekemässä itsemurhaa, edelleen, milloin kaikki olikin hyvin ja tämä M.K. oli aivan ihana kodin hengetär! Koskaan ei voinut tietää, mitä puhelu toisi tullessaan muuta kuin varman vitutuksen. On todella raskasta kuulla ja huomata, kuinka läheinen ja rakas ihminen menee syöksykierteellä kohti helvettiä.

Syksyn aikana isä ehti loukata itsensä milloin minkäkin laisissa ”onnettomuuksissa” ja sairaalareissujakin tuntui olevan vähintään kerran viikossa. Tikkejä laitettiin milloin minnekin, syynähän oli aina se, että hän oli pudonnut sängystä.

Oli myös joku omituinen selkkaus, jossa isä oli heilunut aseen kanssa jossain pusikossa… Palomiehetkin kävivät jossain vaiheessa…

Ajokorttikin otettiin pois väliaikaisesti.

Ei auttanut minun tai siskoni puheet, eikä kenenkään muunkaan läheisen, ei kiristys eikä järkipuhe… ei mikään…

Aloin jo kauan sitten tekemään niin, että jos isä soitti klo 20 jälkeen, en vastannut puhelimeen, koska en jaksanut enkä halunnut kuunnella kännisiä lässytyksiä. Toisinaan vastaaja oli täynnä viestejä, raivoavan känniläisen jorinoita, syytöksiä, uhkailuja, vedätyksiä ym.

18.11.2011 Perjantai-ilta.

Olin tekemässä iltatallia, kun puhelin soi. Katosin, että puhelu tulee isän numerosta enkä vastannut. Heti perään puheli soi uudelleen ja annoin sen mennä vastaajaan. Kolmas puhelu tuli heti tämän perään enkä vastannut siihenkään mutta kuuntelin viestin vastaajasta. Siinä kuului naisen itkuinen ääni ja jotain epämääräistä sönkötystä, josta en saanut selvää. Nyt sitten päätin soittaa isälle, koska viesti oli ollut niin omituinen.

Puhelimeen vastasi M.K. Itkun sekaisella äänellä sanoi, että isä on kuollut!!! Siis mitä? Kysyin, ovatko ambulanssimiehet paikalla, kyllä olivat, samoin poliisi, mutta kukaan ei suostunut puhumaan kanssani. Joten en siis tiennyt mitään muuta kuin se, että isä on kuollut.

Soittelin siskolleni sekä muille sukulaisille, siskoni soitti pojalleen T:lle, joka asuu myös Hyvinkäällä ja hän lähti isän talolle katsomaan, saisiko hän jotain tietoja. Lopulta, jossain vaiheessa, tuntien päästä asia tosiaan varmistui, isä oli kuollut epäselvissä olosuhteissa.

T. otti mukaansa isän koiran, Lunan ja lähti kotiinsa ja me siskoni kanssa mietimme täällä Kuopiossa, mitä ihmettä meidän pitää tehdä.

Päätimme, että minä lähden Hyvinkäälle mahdollisimman pian. Lähinnä pelkona oli se, että tämä vuokralainen M.K, keksisi esim. tyhjentää isän talon tms. Ja pitihän muutenkin asioita ruveta hoitamaan, isällä oli kuitenkin 3 yritystä, joiden asioita ei voinut jättää kovin pitkäksi aikaa oman onnensa nojaan.

Lauantain olin aivan mielettömässä migreenissä, yritin siinä sitten hoitaa asioita siihen pisteeseen, että pääsisin lähtemään sunnuntaina Hyvinkäälle. Soitin myös esimiehelleni, jolta pyysin, että voisin pitää lomaviikon ja se kävi.

Sunnuntaiaamuna ajoin Hyvinkäälle, menin isän luo ja aloin selvitellä papereita. Onneksi sain asua ihanien T:n, H:n ja M:n luona koko sen ajan, jonka Hyvinkäällä olin, eikä tarvinnut isän talossa M.K:n kanssa majailla.

Ensimmäiseksi tein kirjallisesti vuokrasopimuksen purkuilmoituksen M.K:lle ja hänen edunvalvojalleen. Netistä katsoin, että hänellä on 14 vrk aikaa lähteä.

Maanantaina menin sitten pankkiin, jossa selvisi, että yhdellä yrityksellä oli keskeneräisiä asioita, jotka piti hoitaa mahdollisimman nopeasti. Ko. yrityksen hallitus antoi minulle valtakirjan hoitaa asioita ja niinpä tein mm. 3:t asuntokaupat sen viikon aikana, kaupat oli sovittu jo isän eläessä. Voi, kun ne kaikki rahat olisivat MINUN, mitä näistä kaupoista tuli vaan eihän ne ole vaan yrityksen

Viikon aikana sain hankittua perukirjoittajan, siirrettyä yritysten kirjanpidot ym. juoksevat asiat kirjanpitofirmalle ja paljon muita asioita. Kuinkahan monta valtakirjaa on viikon sisällä tullut allekirjoitettua?  Ja muutenkin, on ihan käsittämätöntä, kuinka paljon on asioita, joita pitää selvittää ja hoitaa, varsinkin, kun nuo yrityksetkin ovat tuossa mukana.

Siskoni selvitti hautajaisjärjestelyt. Isähän ei halunnut hautajaisia vaan hän halusi, että hänet tuhkataan ja vain viedään Airan viereen ja kunnioitamme isän tahtoa, hautajaisia ei vietetä, eikä muistotilaisuutta tms.

Vaikeinta oli miettiä isän koiran, Lunan, kohtalo. T. perheineen ei voinut Lunaa pitää, koska se ei oikein tullut toimeen heidän ihanan pojan, M:n kanssa. M. on vasta pieni, eikä välttämättä tajua, milloin ei ole viisasta esim. koskea koiraa… H ja T joutuivat olemaan siis ”silmät selässäkin” silloin, kun Luna oli heillä.

Luna, 9 v. skotlannin terrieri narttu… Luin Lunan papereita ja niistä selvisi mm. että syksyllä leikattu syöpä oli todennäköisesti jo levinnyt ja sen elinikä ei tulisi olemaan kuin maksimillaan muutaman kuukauden. Soitin myös Lunaa hoitaneelle eläinlääkärille ja hän vahvisti tiedon, ennuste ei ollut hyvä.

Raskain mielin vein Lunan viimeiselle matkalleen torstaina =(  Silloin oli ensimmäinen kerta, kun itku meinasi tulla ihan väkisin… Mutta minäpä olenkin kova muija enkä itke!  Enkä ole tähän päivään mennessä itkenyt pisaraakaan.

Voitte kuvitella, millainen puristus ihmisen sisällä voi olla, kun kaikki suru ja ahdistus on sisällä, eikä tule ulos =( Vielä ovat itkut itkemättä ruunien kohtalosta, anopin kuolemasta, isän kuolemasta, Lunan lopetuksesta… Saa nähdä, mitä tästä seuraa… Kun saisinkin purettua nämä pahat mielet ja ahdistukset jotenkin tai ehkä olen kohta suljetulla osastolla.

Viikon aikana Hyvinkäällä iltaisin katsoin elokuvia ja neuloin 3 ja puoli sukkaa, sitten loppuivat langat. H:n ja T:n kotona en saanut tehdä mitään hyödyllistä =) Salaa joskus purin ja täytin tiskikonetta… Iltaisin nukkumaan menin vasta, kun olin varma, että uni tulee edes hetkeksi. Ja kun laiton silmät kiinni, näin isäni makaamassa eteisen lattialla henkitoreissaan, vaikka todellisuudessahan en häntä nähnyt, mielikuvitusta siis. Ja öisin heräsin vähän väliä siihen, että raavin itseäni! Ihan ihme juttuja.

Kotiin ajelin vihdoin lauantai-iltana. Olipa ihanaa olla kotona! Ja maanantaina kävin sitten hakemassa sairaslomaa, niin sekaisin on mieleni ja pääni, kaikki asiat sikin sokin, nukkuakaan en ole oikein osannut, enkä syödä.

Parasta, kun tulin kotiin, oli se, että ihana Pekko oli vastassa mummelia! Mikään ei voi tuntua niin ihanalta kuin hänen hymyn näkeminen ja halaus!

Maanantaina kyllä yritin tehdä töitä mutta asiat eivät tahdo oikein mennä jakeluun, oli hirveän vaikea keskittyä työasioihin kun päässä pyörii isän kuolemaan ja kaikkiin siihen liittyviin käytännön asioihin liittyviä juttuja.

Hyvinkään viikolla söin varmaankin 2 kg suklaata ja hyvä niin, kotiin tultuani kävin vaa’assa ja totesin painon pudonneen. Kuinkahan paljon se olisi pudonnut, jos EN olisi syönyt suklaata? Kesällä pudonneen 10 kg:n lisäksi ei nyt enää tarvitsisi yhtään lähteä, nytkin alkaa kasvot muistuttaa pääkalloa.

En tiedä, miten pystyn kiittämään niitä muutamia ystäviä, jotka ovat minua auttaneet niin kuuntelemalla kuin auttamalla käytännön asioissa. Kiitos Kitille, että jaksoi oman huushollinsa lisäksi pyörittää tallia ja hoitaa hevosia, samoin Sannalle, joka auttoi Kitiä useana iltana. Ja Minna, joka jaksat kuunnella ja kuunnella… Ja T, H ja M Hyvinkäällä… Mitä olisin tehnyt ilman teitä? Sain asua teillä, sain jutella teidän kanssanne, sain leikkiä M:n kanssa, syödä, juoda, hoitaa asioita ja te autoitte kaikessa. Ja tietysti Nuuska, joka pyöritti huushollia ja hoiti koiria.

Kiitos myös verovirkailijalle, ensimmäiselle joka oli ok, kun sinnepäin hoidin asioita! Kirjanpitäjälle, joka otti asiat hoitaakseen. En voinut kuin ihailla sitä ammattitaitoa! Ja eläinlääkärille, joka tuki päätöksessä Lunan lopetuksesta, Mikille, Marjolle, äidille ja Sirulle, jotka ovat myös olleet tukena ja hengessä mukana sekä siskolleni, toinen toisiamme tukien, yhdessä vaikeita asioita läpikäyden, ehkä tästä selvitään ja ne hyvätkin asiat joskus palaa mieleen.

Onpas tosiaan ollut aikamoinen syksy. Ensin oli ruuna-episodi, sitten tapahtui ihan kamala juttu, anoppini Maija kuoli yllättäen   Maijan hautajaiset olivat 1.10.2011. Ja 6.10. minun polveni leikattiin.

Syksyinen auringonlasku lokakuussa 2011

Hautajaisista ei sen enempää kuin että tilaisuus oli kaunis ja päällimmäisenä ajatuksena ihmisillä tuntui olevan, että koskaan tosiaan ei voi tietää, milloin on kenenkin aika täältä lähteä.

Maija-anoppini, minulle rakas ihminen, oli todella kiva anoppi, eikä todellakaan mikään anopin stereotyyppi. Aikanaan otti minut ja lapset elämäänsä avosylin, oli lapsille Maija-mummi, joka piti heistä huolta silloin, kun he olivat pieniä ja itse opiskelin. Ja hän teki herkullisia täytekakkuja Maijasta siis on meillä paljon hyviä ja mukavia muistoja

Sitten polvesta. Polvenihan loukkasin keväällä lenkillä. Se on kipuillut vähän väliä ja alkusyksystä se sitten alkoi turpoilla. Koska kyseessä oli vapaa-ajan tapaturma ja minulla on vakuutus, polvesta otettiin magneettikuvat ja kuvassa näkyi, että kierukassa on repeämä.

Leikkausajan sain tosiaan aika nopeasti, heti, kun vakuutusyhtiö oli antanut maksusitoumuksen.

Eniten leikkauksessa pelotti puudutuksen aiheuttamat sivuvaikutukset, joita minulla aina on tullut; ihan kamala tärinä ja verenpaineen lasku, jonka takia olen joutunut olemaan tarkkailussa aina monta tuntia pidempään, mitä normaalisti.

Tällä kertaa leikkaus tehtiinkin nukutuksessa ja se oli kyllä hyvä juttu! Olo oli ihan hyvä, kun heräilin ja kotiin pääsin lähtemään pari tuntia leikkauksen jälkeen.

Leikkauksessa selvisi, että kierukan repeämä oli aika pieni, mutta se, joka kipua ja ongelmia polveen teki, ei ollutkaan ko. repeämä vaan se, että reisiluun kannatinpintojen rustot olivat ”pahasti vaurioituneet”, kuten leikkaava lääkäri sanoi ja ne sitten myös ”siivottiin” leikkauksessa.

Toipuminen on lähtenyt todella hyvin käyntiin, onhan polvi kipeä, mutta ekan päivän jälkeen en ole enää käyttänyt keppejä eikä ekan yön jälkeen ole tarvinnut heräillä kipuun, tosin aika kylkeä kääntäessä olen herännyt, jos polven asento ei ole ollut hyvä.

Kiva juttu tuli ilmi, kun olin odottamassa leikkausta; anestesialääkäri oli saksalainen nainen, joka kyllä puhui hyvää suomea. Hän kyseli sairauksista ja lääkityksistä ja kun hän kuuli, että minulla on todettu fibromyalgia ja minulla on siihen lääke C, hän innostui kovasti asiasta. Kertoi, että on erikoistunut kivunhoitoon ja pitkään juttelimme omasta tilanteestani ja hän kertoili myös, mitä muita lääkkeitä on mahdollista kokeilla, jos nyt käyttämäni ei jostain syystä jossain vaiheessa enää tehoakaan. Hän oli myös todella kiinnostunut työkyvystäni jne. Ensimmäinen kerta, kun olen päässyt juttelemaan tästä asiasta kenenkään kanssa niin, että toinenkin tietää, mistä on kysymys

Sairaslomaa sain 2 viikkoa. Loman ensimmäisinä päivinä huomasin, kun jouduin väkisin olemaan vähän aloillaan, että olen tosiaankin väsynyt ja loman tarpeessa…. Ekat päivät menivät siis suurin piirtein sohvalla makaillessa jalka pystyssä mutta sitten lähdinkin jo pikku hiljaa tekemään tallihommia ym. joissa jalka ei niin kovasti rasittunut.

Nyt polvi onkin oikein hyvässä kunnossa, tosin otti se vähän itseensä viikonloppuna, kun jouduin kävelemään Lottyn kanssa kilometri tolkulla.

tyhjä ja autio laidun.

Kyllä meillä aina sattuu ja tapahtuu…

Capulla on tapana aamuisin venytellä kuin koira, pylly pystyssä. Se potkaisee etujalat karsinan ovea vasten (kuuluu rysäys) ja sitten se venyttää. Joka aamuinen juttu tuo oven pamaus, johon olen siis jo tottunut.

Taas eräänä aamuna, kun olin antamassa Lottylle ja Bonessalle aamuruokia, kuului pamaus, tosin ehkä hieman kovempi kuin normaalisti mutten siihen sen enempää kiinnittänyt huomiota. Kun tulin pihatosta ulos huomasin, että Venla kävelee ulos tallista! Venla oli potkaissut oven säpin vastakappaleen irti seinästä! Ja HAA, vapaus koitti!

Ajattelin, että tästähän se show syntyy, kun kaikki vetää häntä tötteröllä vaan ei! Venla käveli ensin heinäkatokselle moikkaamaan Allania, sitten vähän nuuskutti Lotty ja Bonessaa, jotka VAAN söivät heinäverkollaan ja sitten Venla käveli minun ja ruokasankon perässä omaan tarhaan syömään aamuheiniä!!!!!

Capu raukka tallissa tietysti otti kamalaa kierrosta, hyppi pystyyn ja huusi kuin hullu

Sittenpä olikin aika katsastuttaa autoja….

Subbarihan on seissyt melkein koko kesän ilman käyttöä ja sehän ei sitten voinut toimia enää. Jäin sen kanssa keskelle risteystä, kun se ei suostunut pysymään käynnissä. Jos sai kierrokset TOSI korkealle, suostui pysymään käynnissä, muuten ei.

Sekä Subbarin että Hiacen katsastus olisi pitänyt tehdä lokakuun aikana mutta Subbarin saimme korjaamolle vasta 1.11. Sitä piti käyttää sellaisella korjaamolla, jossa on laite, jolla sen tietokoneita voi lukea, että oikea syy ongelmiin selviäisi.

Ja selvisihän se, bensapumppu oli rikki. Korjattavaksi sain sen onneksi tosi nopeasti, katsastus on kuitenkin vielä tekemättä…Miki kävi sillä koeajolla ja sen toinen etujarru oli jumissa. No, nyt on sekin korjattu ja talvirenkaatkin on vaihdettu alle.

Hiacen käytin katsastuksessa 29.10. perjantaina ja eihän se tietenkään mennyt läpi =( Korjaus, eli hitsauslista oli niin pitkä, että sillä olisi voinut vaikka viikon pyyhkiä vessassa!

Ei muuta kuin Hiece hitsattavaksi ja vielä maanataina ehdin sen katsastaa ja nyt se onneksi meni läpi.

No, tässä yhtenä päivänä, kun lähdin toimistolta kohti kotia, alkoi laturin valo palaa jo, kun ajoin ulos parkkihallista. Siinä sitten soittamaan Nuuskalle, että autossa on joku vika ja sittenpä ei enää ohjaus ja jarrutkaan toimineet kunnolla!!!!!

Taiteilin auton kanssa Varaosamaailman pihalle ja kävin ostamassa laturin- ja tehostimen hihnat siinä Nuuskaa odotellessa. Nuuska kävi heittämässä minut kotiin ja lähti sitten ystävänsä kanssa vaihtamaan hihnoja.

Kas kummaa, hihnat olivatkin ihan ehyet, joku fkn osa oli irronnut kampiakselin päästä, joka pyörittää hihnoja ja oli aivan kappaleina. Onni onnettomuudessa ko. osa ei ollut irrotessaan rikkonut mitään.

No, pojat hoitivat auton Karttulaan ja korjasivat sen, varaosakin löytyi omasta takaa ystävältä.

Traikkukin on katsastamatta, kunhan on aikaa, käytän sen konttorilla samalla Subbarin kanssa.

Kaikesta autonkorjauksesta SUURI KIITOS Petrille!!!!!

Sitten oli Lottylla ähky ! Se oli meidän tallin ensimmäinen ja toivottavasti viimeinenkin ihan kunnollinen ähky! Onhan Capu ähkyillyt pari kertaa, Linda kerran, samoin Ponde joskus aikanaan keväisin, kun nypläsi kaiken mahdollisen vihreän, jota maasta nousi ja siinä mukana tietysti maata ja hiekkaa. Mutta nämä aikaisemmat ähkyt ovat menneet ohi vuorokaudessa.

Torstaina 10.11. katsoin töitä tehdessä ikkunasta, että Lotty vaikutti jotenkin olevan nuupollaan ja sitten se kävi tarhassa pitkäkseen. Hetihän arvasin, mistä on kysymys. Soitin ell:n paikalle mutta hän ei sitten uskaltanut tehdä mitään, koska Lotty käyttäytyi aika huonosti; riehui ja killui. Kipulääkkeen sain kuitenkin suun kautta annettua ja siinä se. Ja siitä alkoi sitten ”lenkkeily”, n. tunnin välein 15-20 min kenttää ympäri.

Iltaa kohti Lotty alkoi näyttää paremmalta, varsinkin, kun sain hyviä hierontaohjeita Hannalta, jotka selvästi helpottivat Lottyn oloa.

Illalla päätin laittaa Lottyn traikkuun, se kun usein saa aikaan vatsan toimintaa. Ennen kuin hevonen oli edes kopissa, se teki jo ekat kakat, sitten koppiin 2 kakkaa ja ajelun jälkeen vielä 1 kakat. Tarhaan viedessä tuli taas 2 kakkaa

Annoin Lottylle iltaheinät ihan normaalisti, koska vaikutti ihan ok:ta. Perjantai aamuna näytti tilanne vielä ihan hyvältä kunnes iltapäivällä sitten Lottyn tila taas paheni huomattavasti, nyt se oli todella kipeä! Kopitin sitä ja kakkojakin tuli mutta se ei näyttänyt voivan kuitenkaan yhtään paremmin.

Nyt soittamaan päivystävälle ell:lle. Onneksi J.A. päivysti, hän ei pelkää hevosia!!! J.A. tuli ja ensimmäiseksi sanoi, että oli soittanut torstaina käyneelle ell:lle, joka oli sanonut, ettei Lottya voi edes tutkia, kun on niin hullu! Onneksi J.A. ei kuitenkaan lyönyt hanskoja tiskiin vaan ihan ok sai kuunneltua ja tutkittua. Pistäminen ei ihan onnistunut, siitä Lotty sai sellaisen kohtauksen, että J.A. lensi kopissa kaaressa heinäverkkoa päin ja löi päänsä aika ikävästi…

No, letkutus onnistui, kunhan vähän aikaa tehtiin töitä neljän hengen voimin (ell, minä, Kiti ja Nuuska), kipulääkekin saatiin sitä kautta menemään ja sitten käveleminen taas jatkui.

Lotty ei paremmalta vaikuttanut… Koko yön päivystin tallissa, otin baden-badenin talvisäilöstä ja hevosten ihan paksun villaviltin ja siinä sitten torkuin viltti ympärillä ne väliajat, kun en ollut kävelemässä Lottyn kanssa tai hieronut sitä tai kieltänyt sitä piehtaroimasta.

Ja taas aamulla alkoi näyttää paremmalta, yön aikana oli tullut muutama kakkapallero vaan ei mitään isompaa ja huonommaksi tilanne taas meni iltapäivällä. Taas soittamaan päivystävä ell paikalle. Ja uusi letkutus. Nyt se onnistuikin jo paremmin

Ja käveleminen jatkui… Olinkin sitten kävellyt to-la aikana aika monta kilometria ja kantapäihin tuli rakot, jotka tietysti puhkesi (turvakengät ei ole parhaat kengät ”lenkkeilyyn”).

Vähän sen jälkeen kun J.A. lähti lauantaina, tuli Lottyltä ensimmäinen kunnon kakka!!! No, eipä siinä, kävelytys jatkui ja heittelin sille aina lenkin jälkeen kourallisen heinää ja tällä kertaa heinänsyönnin jälkeen ei muuttunutkaan enää kipeämmäksi vaan oli melko ok.

Illalla oli sitten tullut VALTAVA kakka

Jatkoin kävelyttämistä ja heinätuppojen antoa vielä seuraavan yön, tosin nyt 2 tunnin välein ja nukuin väliajat sohvalla ja yön aikana tilanne tosiaan alkoi vaikuttaa normaalilta, onneksi =)

SUURI kiitos kaikille, jotka auttoivat ja antoivat hyviä neuvoja

Eli tällä kertaa selvisimme säikähdykseltä mutta tästä viisastuneena aloitin psyllium-kuurin kaikille ja meinaan tästä eteenpäin antaa ko. kuurin joka syksy.

Tuo psyllium-kuuri onkin sitten taas toinen juttu. Laitoin aineet hevosille iltaruualle. Seuraavana aamuna Venla ja Bonessa, joilla ei koskaan ole ollut mitään ähkyyn viittaavaa, olivat ne syöneet, Lotty ja Capu, joilla on ollut ähky, eivät olleet tietysti edes koskeneet niihin saati Allan, joka varmasti kuuria kaipaisi, kun irti täällä kulkee ja penkoo kaikki juurakot, mitä irti saa.

Seuraavana yönä sama juttu, paitsi, että Lotty oli syönyt jo puolet psyllium-liisteristä. Kolmantena yönä oli aine maistunut jo Capullekin, kun ollaan vähän pidetty sitä niukalla ruualla  Mutta Allan vaan pitää pintansa ja niinpä päätin, että se saa viettää aikaansa nyt tarhassa vähällä heinällä, jospa sillekin alkaisi liisteri maistumaan.

Onneksi tähän syksyyn mahtuu myös mukavia asioita, niistä toisen kerran.

Lopuksi vielä kuva Kepan velipojasta Keijosta (Suffeli), joka kävi kylässä lokakuussa.

Keijo mietiskelee

Ruunien omistaja T.V. soitteli minulle kesäkuun alussa, hänen 2 ruunaansa tarvitsivat kesäksi laidunpaikkaa. Minulla oli tarjolla laidunta hintaan 100 e/kk/hevonen ja lupasin ruunat meille ottaa. Maksuun kuului myös vesihuolto päivittäin sekä suolakivi. Maksu olisi suoritettava etukäteen aina alkavan laidunkuun alussa. Tämä kävi T.V:lle hyvin. 11.6.2011 kävin hakemassa sopimuksen mukaan ruunat Tervosta ystäväni E:n luota meille laitumelle, koska T.V. ei oman kertomuksensa mukaan millään töiden takia ruunia ehtinyt siirtämään Tervosta meille. Ystävältäni E:ltä kysyin vielä, oliko T.V. maksanut hänelle sovitut korvaukset ja E sanoi, että oli maksanut sen, mitä oli sovittu, eli puolet etukäteen ja puolet oli luvannut tulla maksamaan ihan lähi päivinä.
T.V. lupasi tulla heti maksamaan sekä kyydin, että laidunmaksun, nyt hänellä vain ei ollut autoa käytössä ja paljon töitä, että oli vaikeaa päästä meille saakka.
Kului viikko ja toinen, T.V:tä ei  näkynyt eikä kuulunut. Soitin hänelle ja kyselin maksun perään ja hän lupasi tulla ihan heti maksamaan… Meni taas viikko, nyt sanoin T.V:lle, että ellei rahoja tule, teen asiasta ilmoituksen poliisille. Vihdoin T.V. sai kyydin järjestymään ja hän tuli tyttärensä A:n ja miehensä kanssa käymään ja antoi minulle 130 euroa, enempää ei juuri silloin ollut kuulemma antaa.
11.7.2011 ilmoitin T.V:lle, että loput 70 e pitää maksaa sekä seuraavan kuukauden maksu. Kyselin rahan perään useita kertoja, kunnes hän maksoikin tililleni 70 e.
Hyvissä ajoin ennen 11.8. ilmoitin T.V:lle, että edellisen kuun maksu pitää maksaa 11.8. tai teen ilmiotuksen poliisille. Tässä vaiheessa T.V:llä oli jo tapana jättää huomiotta sekä soittoyritykseni että viestini. Lopulta hän kuitenkin toi minulle 200 e ajalta 11.7-11.8.2011, tähän oli tarvittu varmaankin n.10 puhelua ja txt-viestiä sekä T.V:lle että hänen tyttärelleen A:lle.

Olin kesän aikana kysellyt ystävältäni E:ltä, oliko hän saanut viimeiset rahansa T.V:ltä ja sain kuulla ettei ollut =( Kesän aikana sain myös kuulla, että ko. ihmiset olivat velkaa hyvin moneen paikkaan tallivuokrista, ruuista, kengityksistä jne. sekä olivat ottaneet luvatta toisten heiniä ja rehuja hevosilleen. T.V. oli kuulemani mukaan myös joutunut pois hyvästä työpaikasta tuhansien eurojen kavalluksen takia, josta hänellä oli tai on tulossa ehdollinen tuomio. Myös luottotietojen mukaan ko. ihmisellä oli tuhansien eurojen ulosotot… Painotan nyt tässä, että nämä olivat kuulopuheita, niiden todenperäisyydestä en tiedä.
Elokuun aikana minuun otti yhteyttä myös eräs Suonenjokelainen hevosihminen, joka kertoi, että hänen luonaan on 2 T.V:n omistamaa tammaa ja kaikki maksut maksamatta. Ja myöhemmin sama ihminen kertoi, että T.V:n tytär A. oli tuonut myös orin hänen talliinsa ”viikonlopuksi”, joka oli venynyt sitten viikkojen mittaiseksi, eikä tietenkään minkäänlaista korvausta oltu mistään maksettu.
Olimme heti alkuun sopineet T.V:n kanssa, että hevoset haetaan pois laitumelta 31.8.2011. Ko. päivä lähestyi ja aloin jo ajoissa laittamaan viestiä ja soittelemaan T.V:lle asiasta. Muistutin, mitä olimme sopineet ja että myös muut hevoset lähtevät laitumelta silloin ja että 11-31.8. ajalta maksuja kertyy 129 euroa. Yhteenkään puheluun eikä viestiin vastattu.
Tuli 31.8.2011, kukaan ei tullut hakemaan ruunia… Eikä seuraavana päivänäkään… Lopulta T.V. vastasi puhelimeen ja sanoi, että tyttärensä A. hoitaa asiaa ja soittaa minulle. A. soittikin, selitti toisen ruunan ylläpitoon laittamisesta / myymisestä ja toisen monttuun laittamisesta jne. Minulla alkoi olemaan kärsivällisyys loppu jo siinä vaiheessa ja sanoin, että minulle on ihan sama, mitä niille ruunille tapahtuu, kunhan ne häviää meidän laitumelta ja että heillä on seuraavaan sunnuntaihin aikaa hakea hevoset pois, sitten teen asiasta ilmotuksen viranomaisille.
Maanantai aamuna ruunat olivat edelleen laitumella. Olin jo avannut portteja niin, että pääsivät isommalle alueelle syömään, koska syömistä oli enää tosi vähän…
Maanantai aamuna aloin soitella poliisille asiasta. En tietenkään soittanut 112:seen vaan normaaliin poliisin keskukseen. Ja sainkin TODELLA hyvää palautetta, ohessa keskustelut poliisin kanssa, ei ihan sanatarkasti mutta jotakuinkin näin ne meni:
Ensimmäinen yritys:
-poliisi – polisen (nais-ääni vastaa)
- Kira Mörsky Karttulasta huomenta. Minulle on tänne jätetty 2 hevosta ilman lupaa, enkä saa niiden omistajia kiinni, pitäisi varmaan ilmoittaa asiasta poliisille
- hmmm….hahahaha, onkos se poliisiasia?
- KYLLÄ on!
- yhdistän Suonenjoen poliisin päivystykseen…
Kukaan ei vastannut!

Toinen yritys:
-poliisi – polisen (mies-ääni vastaa)
- Kira Mörsky Karttulasta huomenta. Minulle on tänne jätetty 2 hevosta ilman lupaa, enkä saa niiden omistajia kiinni, pitäisi varmaan ilmoittaa asiasta poliisille
- HAHAHAHHAHAHAHAAH…Onkos se nyt poliisiasia, jos sulla on siellä hevosia?!?!?! HAHAHAHAHA
- ON TODELLAKIN! Kun ne hevoset ei ole omia!!!
- Yhdistän Kuopion päivystykseen
Ja sielläkään ei sitten kukaan vastannut!

No, tässä vaiheessa soitteli minulle Suonenjoen hevosihminen, jolla oli T.V:n 3 hevosta, ori ja tammat. Hän oli soittanut paikalliselle eläinlääkärille ja poliisille asiasta ja eläinlääkäri S.K. oli menossa katsomaan hevosia hänen luokseen iltapäivällä. Minä pyysin, että hevosihminen kysyisi S.K:lta, mitä minun nyt pitäisi tehdä. Iltapäivällä hevosihminen soitti ja sanoi, että minun pitää ottaa yhteys Kuopion kaupungin virkaeläinlääkäriin asian tiimoilta ja että voisin hänelle sanoa, että Suonenjoen ell . S.K:lle.
Tiistai-aamuna soitin ell P.M:lle, joka hoitaa Kuopion alueen eläinsuojeluasioita ja hän lupasi hoitaa asiaa eteenpäin.
Ei mennyt kuin tunti, kun T.V. soitti ja ilmoitti, että hän hakee hevoset laitumelta ihan hetikohta. Hänellä oli ollut kuulema puhelin rikki jne. kaikki ne perinteiset selitykset, jotka olin kuullut jo moneen kertaan aikaisemminkin häneltä.
Eläinsuojeluilmoitus on ja pysyy niin kauan, kunnes hevoset ovat poissa meidän pellolta.
Loppu viikko menikin sitten ihan vaan ihmetellessä, mikä on hevosten kohtalo. Ell J.S. ottautui torstaina asiaan, vaikka Kuopion asiat eivät hänelle kuulukaan ja soitti A:lle ja antoi ukaasin, että jos hevoset eivät lähde heidän toimestaan perjantai iltapäivään mennessä, ell hankkii niille teuraskyydin. No, odotettavissa oli, että mitään ei tapahtunut ja hevoset viettivät edelleen viikonlopun tuolla meidän laitumella.
Juttelin kyllä perjantaina ell P.M:n kanssa mutta jotenkin tuntuu, ettei asiat hänen toimestaan nyt kyllä edisty… Hänen piti käydä katsomassa hevosia viikonlopun aikana, mikäli ne eivät ole lähteneet, vaan ei häntä näkynyt.
Maanantaina 12.9. T.V. soitti ja sanoi, että viimeistään tiistaina hevoset lähtevät…. Hmmmm…..
Niin tuli tiistai ja sitten keskiviikko ja hevoset olivat edelleen laitumella, eikä T.V. tai A. ottaneet mitään yhteyttä. Minä sitten selvittelin, mitä voisin tehdä ja sain seuraavan ohjeen:
1. Pyydä ell käymään ja kirjoittamaan todistus, että hevoset eivät pärjää enää laitumella ilman suojaa  ja kunnollista ravintoa
2. Marssi poliisin luo ko. ell-todistuksen kanssa ja tee rikosilmoitus hevosten omistajasta; eläinten heitteillejättö perustuen määräaikaiseen sopimukseen laidunpaikasta, sopimuksen loppupäivä 31.8.2011
Ilmoitin T.V:lle, että jos hevosia ei ole sunnuntai-iltaan mennessä haettu, pyydän ell:n käymään maanantai aamuna ja teen rikosilmoituksen.
Kohta jo puhelin soi, hevosille oli kuulemma ottaja, joka tosin oli juuri nyt Ruotsissa, mutta tulee kyllä hakemaan ruunat viimeistään sunnuntaina. Ahaa… Selvä juttu, mutta JOS hevosia ei ole haettu  sunnuntaihin mennessä TAI jos niistä ei viimeistään sunnuntaina tehdä paperia, että ne muuttuvat minun omistukseen, teen ilmoituksen.
Taas aika kuluu ja tulee sunnuntai, mitään ei ole kuulunut uusista tai vanhoista omistajista, kunnes T.V. soittaa iltapäivällä ja kysyy, voiko tulla käymään. Juu, totta kai.
T.V. ja A tulevat käymään, hevosten ottaja ei olekaan vielä tullut Ruotsista mutta tulee viimeistään 20 päivä ja hakee ne. Nyt teemme sitten paperin, jossa sovimme, että mikäli hevosia ei ole haettu 20.9. mennessä, ne siirtyvät minun omistukseen. Sain paperiin 2 todistajan allekirjoituksetkin, ettei tätä paperia voi kiistää ja tein ko. sopimuksen tietysti kahtena kappaleena.
20.9. soitan vielä T.V:lle, onko uusi omistaja tulossa hakemaan ruunia? Juu, mutta kun on vielä Ruotsissa! Mutta ihan varmasti hän ottaa hevoset! Nyt minä jo sanon, että YHTÄÄN päivää en enää odota, mikäli ruunat eivät ole lähteneet 20.9. minä hoidan ne vihreämmille laitumille 21 päivä.
Ja 20.9. ilta koittaa, 21.9. aamu koittaa, ruunat ovat edelleen laitumella. Ja minä sovin hevosten lopetuksen  torstaille 22.9.
Torstaina 22.9.2011 aamulla ruunat matkasivat vihreämmille laitumille.

Jälkikirjoitus:
Koko kesän aikana T.V. ja A. kävivät katsomassa ruunia ehkä 3-4 kertaa. Pyysin toimittamaan jotain ötökkämyrkkyä niitä varten, mutta sitä eivät koskaan toimittaneet. Ruunien kavioita ei ole hoidettu koko kesän aikana kertaakaan ja ne olivat hoitamattomat jo meille tullessa. Niitä ei ole harjattu kertaakaan koko kesän aikana.
Kesän aikana T.V. muutti Karttulaan, en tosin tiedä minne ja tytär A. muutti kesän aikana ainakin 2 kertaa…  T.V:llä ei olisi ainakaan ollut pitkä matka käydä hevosia katsomassa, harjaamassa ja vaikka vähän liikuttamassa.
MIKSI ihmisten pitää vetää asiat näin tiukalle? Jos ei ole rahaa hevosiaan hoitaa, eikä olisi hevostenkin kannalta viisaampaa laittaa ne pois tavalla tai toisella? Eikö olisi ollut järkevää laittaa hevoset vaikka monttuun jo keväällä, olisivat säästäneet monta sataa euroa ja säästyneet monelta harmilta.
Kyllä ihmisillä pitää olla MUNAA sen verran, että tekee sen oikean ratkaisun silloin, kun sen aika on. Ja eikö olisi ollut hevosia kohtaan reilumpaa se, että niiden tuttu ihminen olisi ollut se, joka vie ne viimeiselle matkalle???

Elämä jatkuu pentujenkin jälkeen… Vaikkakin aika paljon rauhallisempana
Geishan eli Kepan kanssa ollaan ehditty käymään jo eläinlääkärin päivystyksessäkin, kun sairastui ihan kamalaan vatsatautiin! Mikään ei pysynyt sisällä vaan kaikki tuli ulos ensin ripulina ja sitten oksennuksena.
Oli sekin päivä. Olin toimistolla töissä. Nuuska tuli kotiin ja katsoi, että ohhoh, onpas ripulia pitkin lattioita ja hoiti koirat kuten on sovittu, eli antoi Kepalle ruuan. Minä tulin kotiin joskus klo 17 maissa, siinä vaiheessa Kepa oli vielä ihan pirteä tyttö. Klo 18 alkoi Kepa kuitenkin oksentamaan rajusti…Yritin saada sille ruiskulla suuhun Canicur-vesi-sekoitusta ja sainkin, mutta kaikki tuli heti oksennuksena ulos. Sama myös nutriplussan kanssa ja kohta Kepa olikin jo ihan vetelä. Eihän se jaksanut enää edes istua
Soitto päivystykseen ja saimme ajan n. 1,5 tunnin päästä. Eli äkkiä vaan piti tehdä ne hommat, mitä piti, eli ensin 2 kpl hevosia laitumelta tarhaan. Hevosethan tietysti olivat toisessa päässä laidunta ja ei kun hae ne sieltä… Sitten olisi pitänyt hakea ladolta heinää, onneksi Nuuska lupasi ne hakea.
Kun Capu ja Lotti olivat tarhassa, päätti Capu sitten riehua Allan-pnille ja potkaisi etusellaan tarhan aitalaudan ja sähkölangan poikki. Äkkiä vaan laudanpätkä tarhasta pois ja lankaa kerimään maasta ja korjaamaan sitä.
No, seuraavaksi pika-pikaa vessaan… Ja meidän vessanpöntön vetonappi siinä sitten hajosi… Mietin jo, että varmaan sitten ajan kolarin tai jotain matkalla, kun mikään ei pysy ehjänä tänään.
Pävystyksen pihalla perutin sitten Hiacen roska-astaa päin, joka oli tolpassa kiinni… Ensin katsoin, ettei siihen mitään vammaa tullut mutta myöhemmin nuuska huomasi, että takakontin luukku on montulla.
Kepalle annettiin päivystyksessä 200 lm nestettä nahan alle ja se sai myös pahoinvointilääkettä, jota saimme myös mukaan kotiin.
Oksentelu onneksi loppui siihen, 1 ripulikalla tuli autossa kuljetusboxiin, onneksi oltiin jo melkein kotona, haju oli ihan kamala.
Kaiken kaikkiaan meni varmaan 3-4 päivää, ennen kuin Kepa oli ihan kunnossa eli aika kova tauti.

Kepa

Loli on ihan kamalassa murkku-iässä ja kuria on kyllä nyt tarvittu. Meidän lepsu koirankäsittelytapa taitaa nyt muuttua Lolin takia, on sillä niin kova uhma. Olen joutunut ”selättämään” sen monta kertaa, kun muu ei auta. Sanin päälle se menee välillä ihan hulluna ja olemmekin joutuneet pitämään niitä erossa. Toisaalta taas välillä ei ole mitään ongelmaa. Loli onkin nyt pääasiassa elellyt Kassun kanssa ja Sani ja Kepa ovat olleet keskenään. Kepaa olen kyllä pitänyt myös Lolin kanssa ja jopa Sämpylän kanssa  Ja tietysti myös Kassu, Sani ja Kepa ovat välillä yhdessä, että Kepa tottuisi kaikkiin. Mutta onhan tämä vähän tällaista ”pyörittelyä”, toivon mukaan tilanne rauhoittuu pikku hiljaa.
Muutenhan tuo Loli on aivan mahtava tapaus, se on kuin palveluskoira! Olen sen kanssa käynyt aika paljon esim. sienimietsällä (sienisaalis tosin on ollut aika vähäinen, kun en tunnista kuin muutaman sienilajin), Loli liikkuu koko ajan ihan siinä lähellä ja on kuulolla ja tulee luokse heti, kun pyydän jne. Sen kanssa on tosi kiva liikkua tuolla, kun ei tarvitse ihmetellä, mihin se nyt jäi tai minne se nyt meni.

Loli

En koskaan ole osallistunut työpaikkani huvitoimikunnan järjestämiin tapahtumiin mutta nyt päätin osallistua. Tarkoitus oli lähteä seilaamaan Koski-laivalla kolmeksi tunniksi Kallavedelle. Laiva on sama, jolla Kiti oli töissä koko kesän. Tilaisuus oli avec ja Nuuska piti lähteä mukaan. Mutta, kuten arvata saattaa, Nuuska oli tosi kipeänä ja mullakin kamala oli, olin varma, että olen tulossa kipeäksi. En tullut kipeäksi, vaikka koko päivän oli ihan hirveät lihas-, nivel- ja IHOkivut, päätä särki, kurkku oli kipeä jne. Seuraava päivä oli ihan ok olo ja sitten taas tosi kipeä olo… Ja syykin taisi selvitä näihin kamaliin olotiloihin; Olen ko. päivinä hakenut kuivaa heinää ladosta ja sehän aina vähän pölyää… Ja aina heinän haun jälkeen olo on ollut tosi huono, eli taidan olla allerginen heinän pölylle (hometta?)
Heinät toki kastelen huolella, ennen kuin annan niitä hevosille, eli ne eivät ole saaneet minkäänlaisia oireita heinistä, eikä ne toki edes pölyä normaalia enempää.
Niin, omat hevoset ovat jo siirtyneet laitumelta pihaan, syksy on siis saapunut, 2 ruunaa laitumelle on omistajalta ”unohtunut” mutta siitä sitten enemmän toisessa päivityksessä.

Syksyn satoa, ihan hirveän makuisia oman puun omenoita!

Satoa lantalasta

Pennut ovat kasvaneet, ne ovat jo 7 viikkoisia ja viimeinen viikko pentujen kanssa on meonossa  Kuinkahan iso itku minulta pääsee, kun loputkin lähtevät?  Suffeli lähti jo viime viikolla isänsä Kustin luo, Toffi lähtee keskiviikkona ja Bounty sitten lauantaina. Onneksi kolmelle pennuille on tiedossa ihanat kodit, joten siinä mielessä voin olla tyytyväinen ja huoletta.  Ja se neljäs, Geisha-tyttönen jääkin, sittenkin, kotiin Se ei itketä yhtään!

Pentulaatikosta piti luopua, kun pennut tulivat 6 viikoisiksi. Laatikko selvästi ahdisti ja rajoitti pentuja, ainakin heidän omasta mielestään, auta armias, jos laitoin laatikon oven kiinni, eivätkä he päässeet ULOS sieltä. Katsoin siis parhaimmaksi poistaa koko laatikon, nyt pennuilla on käytössään melkein puolet työhuoneesta ja suuren osan päivää kylläkin ihan koko huone

ruokatauko

Monta asiaa on pentujen kasvaessa tullut mieleen, joita ei ole mistään opuksesta voinut lukea, tässä muutama: Milloin pennuille pitää alkaa tarjota vettä kupista? Milloin pentujen pitäisi ruveta kävelemään? Ja entäs jos pennut eivät ole johonkin ikään mennessä alkaneet kävelemään?  Mitä pitää tehdä? Mikä olisi paras alusta pentulaatikossa siinä vaiheessa, kun kävelyharjoitukset alkaa? Meillä ainakin pyyhkeet ja räsymatot olivat aivan liian liukkaita, jalathan niissä vain levisi alta, viimein otin meidän romuautoista sellaisia mustia irtomattoja, jotka pesin ja levittelin pentulaatikkoon, ne olivat ainoat alustat, joissa pentujen jalat pitivät.

Ihan ihmeellistä minusta oli se, että pennut oppivat ihan itse tekemään pissat ja kakat paperille ja ulos. Toki niitä ”vahinkoja” sattuu mutta suurelta osin tarpeet osuu sisällä paperille

Ensi kevään pentuettakin (Sani X ??) olen jo suunnitellut, löysin aivan ihanan uroksen (kuva + omistajan kertomukset siitä) ja alustavasti olen saanut sen omistajan kanssa sovittua asiasta.

Lolikin on sitten ensi vuonna siinä iässä, että sillekin voisi pentuetta suunnitella, tosin ensin pitää kuvata se. Lolille pitäisi löytää joku pienehkö uros, loli kun itse on isohko tyttö. Mutta kaikkihan riippuu vielä siitä, millaiset on lonkat/kyynärpäät/henkitorvi/polvet jne. Jos nuo asiat ei ole kunnossa, mietin kyllä tarkkaan, onko Lolilla mitään annettavaa tälle rodulle?

Kesä on siis mennyt täysin pentujen kanssa, laitumia tehdessä ja laidunhevosista huolehtimisessa, Venlan selkään olen ehtinyt kokonaista 3 kertaa, onneksi saan kuitenkin liikutusapua sille, ettei ole joutunut lomailemaan koko kesää.  Kivoja kisojakin olisi ollut tiedossa mutta paha on mennä, kun hyvä, että selässä pysyy…

Laitumella onkin, alun hevosvähyyden jälkeen, ollut ihan kivasti hevosia ja laitumet on pääasiassa tullut syötyä hyvin. Vielä ensi kesäksi aitaan muutaman lohkon lisään, eli sitten lohkot ainakin riittävät ja toivon, että saisin myös ensi kesänä jotakuinkin saman määrän laidunhevosia. Lisäksi saimme puoli ladollista kuivaa irtoheinää talteen, toivottavasti ensi kesänä saamme sitten täyden ladollisen…Riippuu siitä, jaksammeko kerätä sellaisen määrän heinää, se on nimittäin käsipelillä ja Isuzun lavalla kuljetettuna aika hidasta ja työlästä. Tarjolla olisi keräävä peräkärry irtoheinälle, mutta hinnasta riippuu, hankinko sen.

Vielä olisi edessä vähän pihan kunnostusta ennen talvea, (Pekon hiekkalaatikko on TEHTY), marjat pitäisi poimia, pihavaloja uusia, talliakin vähän fiksata… Toivon vaan, ettei talvi tule tänä syksynä niin aikaisin kuin viime syksynä, osa hommista jäi viime syksynä tekemättä.

Lottikin palasi kotiin orin luota heinäkuun puolen välin jälkeen. Ultrattu sitä ei vielä ole, joten en tiedä vielä, onko meille mahdollisti tulossa ensi kesänä varsaa.  Toivon tosiaan, että on, sen verran tähänkin on rahaa nyt laitettu ja vaivaakin, myös muiden vaivaa kuin minun (kiitos siitä Lauralle!).

Jos mun toive toteutuu, ensi kesänä syntyy ORI-varsa, josta saan itselleni vihdoinkin se oman RUUNAN, mullahan kun ei ole koskaan ollut muita kuin tammoja ja alan pikkuhiljaa kyllästyä tammojen ”kotkotuksiin”. Onneksi Venlalla niitä tammojen hörhötyksiä on niin vähän.

Olen myös miettinyt, mitä teen Lottyn kanssa, jos se ei olekaan tiine? Pitäisikö ruveta ratsastamaan sitä vai pitäisikö se myydä/liisata jollekin siitoskäyttöön? Vai laittaa koiranruuaksi? Vaikea pulma….

Tai jos se on tiine, mitä sitten teen, kun varsa on vieroitettu? Mitä enemmän minulle tulee ikää, sitä vähemmän minua viehättää ajatus pulla- tai eläkehevosten ylläpidosta ja hoitamisesta. Ja sitä enemmän kallistun sille kannalle, että hevonen, jolla ei tee mitään, joutaa kyllä pois.

Juu, tuntuu varmaan monen mielestä raa’alta ja kylmältä, mutta kyllä tässä iässä alkaa jo elämän ja jaksamisen realiteetit painamaan vaakakupissa aika paljon.

Allan-poni on nyt ollut meillä vapaana pihalla nyt pari viikkoa. Perässä roikkuu piiiitkä naru ja päitsissä on kiinni lehmänkello. Naru siksi, että Allan on tarvittaessa helppo ottaa kiinni ja kello siksi, että kuulemme, missä se liikkuu, jos sitä ei näy. Toistaiseksi Allan on pysynyt tosi hyvin pihapiirissä, eikä sitä ole tarvinnut hakea metsistä tai naapurista  Eli luulen, että Allanista tulee vielä hieno pihaponi, Ponde-ponin manttelinperijä.

Kyllä meillä on vielä muitakin koiria kuin Sani ja pennut; Kassu mennä pötkii, kuten ennenkin, vähän nämä kesät on sen allergian takia vaikeampia kuin talvet, tosin tämä kesä on ollut helpompi kuin edellinen. Ja Lolikin tuossa pyörii mukana, meidän duracell-bulli

Fanni muutti uuteen kotiin Simoniemeen, aivan ihana vanhemman pariskunnan ainoaksi prinsessaksi ja Brandy jouduttiin valitettavasti lopettamaan keväällä, koska vanhuuden vaivat alkoivat olemaan niin pahoja

Niin on sitten minullekin syntynyt ensimmäinen englannin bulldog-pentue  Ja kaikki meni, astutuksesta pentujen hoitoon juuri niin, kuin enkkubullien kanssa EI pitäisi mennä.

Astutus: Kusti kävi meillä 2 kertaa ja me kävimme kerran Kustin luona, joka toinen päivä. Kusti astui hienosti itse, pidimme vain Sania paikallaan, eli tämän kummempaa avustajaa ei hommaan tarvittu.

Kun viimeisestä astutuksesta oli kulunut 28 vrk, kävimme ultrassa, jossa näkyi Sanin massussa 2 pientä koiran alkua  Ell sanoi, että tulossa on 2-3 pentua.

Peukut pystyssä sitten odottelimme, että syntyisi nyt ainakin se yksi tyttö, jonka voisin jättää sijoitukseen, olihan sijoituskodista sovittu jo puoli vuotta aikaisemmin. Ja olisipa se toinen pentu poika, koska Kustin omistaja toivoi NIIN saavansa Kustin perillisen itselleen.

Toisaalta pelotti tuleva synnytys, onhan bullien synnytykset tunnetusti vaikeita ja ihan hirveän usein päädytään sektioon.  Mietin kuumeisesti, kuinka kauan on se aika, kun voi juuttunutta pentua auttaa ulos? Kuinka kauan voi ponnistukset jatkua, ennen kuin lähden ell:n luo? Mitä jos supistukset loppuu kesken kaiken? jne. jne.

Olen toki lukenut asiasta paljon ja ollut monessakin koiran synnytyksessä mukana mutta silti hermoilin ihan kamalasti etu käteen.

Hyvissä ajoin aloin mittailla lämpöjä Sanilta, tuossa 57 vrk ensimmäisestä astutuksesta. Samalla muutin omasta sängystä koirien huoneeseen nukkumaan, ihan varuilta =)

Alkuun lämmöt pysyivät aika tasaisesti tuossa 38 asteessa, sitten ne alkoivat pomppia 37 asteen ja 38 asteen välillä.

Yhdessä oppaassa oli vastaava lämpökäyrä, jonka selityksenä oli, että tällainen käyrä on, jos pennut ovat kuolleet emon vatsassa! Mutta minä kun tunsin pentujen liikkeet IHAN selvästi Sanin vatsaa kokeillessa, eihän ne voineet siis olla kuolleet.

Yhtenä päivänä, viikko ennen synnytystä, lämpö näytti aamulla 36,8! Ei kai NYT jo pennut synny, on niin kamalan varhainen vaihe vielä!!!??? Eivät syntyneet ja koska lämmöt sahasivat tämän jälkeen edelleen 37 ja 38 välillä, tulin siihen tulokseen, että kyseessä täytyi olla mittari/mittaus-virhe =) No, hankin kyllä ensi tilassa uuden mittarin.

Koko Sanin tiineysaika meni todella hyvin, viimeiseen päivään saakka se jaksoi jahdata kissoja pihalla JUOSTEN, ison vatsansa ja roikkuvien tissiensä kanssa =)

21.6.2011 klo 22:30 lämmöt olivat sitten alle 37 asteen, seuraavana yönä ei paljon nukuttanut, vähän torkahtelin välillä ja kuuntelin Sanin kuorsausta;  sillä ei ollut selväsitkään mitään aikomusta synnyttää vielä yön aikana, ei edes avautumisvaiheen läähättelyä/tärinöitä ollut.

Aamulla 22.6. Sani vielä juoksi Urkki-kissan perässä pihalla mutta klo 12 aikoihin alkoi se läähätellä ja vähän täristä. Otin Sanin kanssani olkkariin, se istuskeli mieli paikallaan rahin päällä, pyörähti pari kertaa pentulaatikossa, jonka juuri ja juuri olin ehtinyt tehdä turvarimoja vaille valmiiksi ja palasi taas rahille istumaan.

Siinä se rahin päällä läähätteli eikä sen kummempaa, ajattelin, että tässähän se päivä ja ehkä ensi yökin menee rattoisasti telkkaria katsoaen ja Sania vahtien.

Klo 14 jälkeen ajattelin käydä syömässä pari leipää tuvassa, Sani oli ihan ok, rahin päällä istui ja läähätti. Kun olin päässyt tupaan ja haukannut leipää, alkoi olkkarista kuulua ihme ääniä. Äkkiä katsomaan, mitä tapahtuu… Sani olikin ponnistanut ensimmäisen pennun ulos rahin päällä, pentu oli lentänyt uunin ja puulaatikon väliin, josta Sani sitä yritti kaivella.

Äkkiä pentu syliin ja sen kanssa pentulaatikkoon, Sani tietysti kipitti perässä. Sinne päästyään Sani sitten huolella nuoli ja putsasi pennun ja minä sitten laitoin sen tissille. Ensimmäinen pentu syntyi siis kellä 14:15.

Klo 15 maissa alkoi Sani taas läähättelemään ja seuraava pentu pulpahti maailmaan klo 15:20 yhdellä kunnon ponnistuksella. Taas Sani hoiti pennun oikein hienosti ja minä asettelin sen sitten tissille.

Seuraava pentu syntyi samalla tavalla klo 16:05 ja viimeinen klo 16:20 =)

Kahden odotettavissa olevan pennun sijaan syntyikin 4 ihanaa vauvaa, 3 poikaa ja 1 tyttö! Ja millä tavalla ne syntyivätkään, niin helposti!!! Eihän minun tarvinnut muuta kuin katsoa vierestä, kun Sani itse hoiti homman.

Ihanaa näin uutena ja tuoreena kasvattajana saada ensimmäiseksi tällainen kokemus!

Tässä pentujen tiedot:

1 pentu, uros, syntymäpaino 368 g, sai nimekseen Toffifee

2 pentu, uros, syntymäpaino 354 g, sai nimekseen Bounty

3 pentu, uros, syntymäpaino 346 g, sai nimekseen Suffeli

4 pentu narttu, syntymäpaino 360 g, sai nimekseen Geisha

pennut 1 vrk:n ikäisinä

Ihanaa on ollut seurata pentujen kehitystä, nythän ne ovat jo 4 viikon ikäisiä. Sani on ollut mahtava emä, ensimmäisen 2 viikon aikana sitä ei meinannut saada pentulaatikosta edes pissalle ulos. Nyt Sani jo välillä vähän välttelee pentulaatikkoa, pennuilla on jo terävät hampaat, joilla ne Sani-raukkaa purevat.

Pennut ovat käyneet myös jo ulkoilemassa aina sään salliessa, ne syövät jauhelihaa pari kertaa päivässä, opettelevat juomaan vettä kupista jne. Kävelemään ne eivät vielä ole kunnolla ruvenneet, yritystä tosin on kovasti, varsinkin ulkona.

pennut ensimmäistä kertaa ulkona.

Tähän saakka olen nukkunut pentujen ja Sanin kanssa samassa huoneessa, ihan pentulaatikon vieressä, jotta olen koko ajan kuulolla, jos jotain ”hämminkiä” tulee, mutta kaikki on mennyt hyvin. Ei ole Sani maannut pentuja litteäksi tms. Yöunet ovat tosiaan jääneet aika huonolle mutta ei se mitään, pennut kyllä karvaavat kaiken vain olemassa olollaan.

Pentujen kanssa olen ollut tosi tarkka omasta ja muiden käsihygieniasta. Vieraitahan täällä ei ole juurikaan käynyt, vain oman perheen jäseniä sekä isä-uroksen omistaja. Olen myös aina Sanin tullessa ulkoa, pyyhkinyt sen pyllyn, tissit ja jalat puhdistusliinoilla, ettei ulkoa kulkeutuisi mitään pöpöjä pentuihin. Jostain luin vuosia sitten, että nartulle kannattaa syöttää maitohappobakteeria tiineyden ja imetyksen aikana, näin pennut saavat niitä emolta ja vastustuskyky paranee ja näin olen minäkin tehnyt.

Me osataan ottaa rennosti

Tällä viikolla pennut tulevat 5 viikkoisiksi ja sen jälkeen katsojat ovatkin tervetulleita  Tuntuu vaan niin kamalalta ajatus siitä, että joudun näistä ihanuuksista luopumaan  Mutta kaikkiahan ei voi itse pitää… Valitettavasti.